— Senkin elukka!... Entä sitte?...
— Sitte läksin vaaniskelemaan toista, — jatkoi Tihon, — hiivin tällä tavoin hiljaa metsän rinteeseen ja pötkähdin pitkälleni. — Tihon laskeutui samassa nopsasti vatsalleen näyttääkseen, miten hän oli tehnyt. — Jo tuleekin yksi. Minä ylös ja kiinni mieheen. (Tihon kavahti riuskasti pystyyn.) Lähdetäänpäs everstin luo, sanoin. Vaan kun otti ja päästi äläkän! Ja samassa tuli neljä muuta saapuville. Hyökkäsivät kimppuuni miekan töpelöt käsissä. Silloin minä heilautin kirvestä näinikään ja huusin: mikäs teitä riivaa, Herra hyvästi siunatkoon! — huusi Tihon, huitasi käsillään ja pullisti kasvot tuimina rintaansa.
— Kyllä me näimme mäeltä, miten sinä pötkit pakoon rapakkoja myöten, — sanoi kasakkakapteeni välkkyvät silmät sirhallaan.
Petjan teki kovasti mieli nauraa, mutta kun hän näki, että toisetkin pidättivät nauruaan, koetti hänkin pysyä vakavana ja siirteli nopeasti katsettaan Tihonin kasvoista kasakkakapteenin ja Denisovin kasvoihin käsittämättä, mitä tämä kaikki merkitsi.
— Älä hölmistele ensinkään, — sanoi Denisof vihaisesti rykien. — Mikset tuonut sitä ensimäistä?
Tihon rupesi kaahnuttamaan toisella kädellä selkäänsä, toisella päätään, jolloin hänen naamansa yht'äkkiä vetäytyi leveään, tyhmänsekaiseen irvistykseen, joka paljasti aukon hänen hampaissaan. Denisof hymähti ja Petja purskahti iloiseen nauruun, johon yhtyi itse Tihonkin.
— Niin, niin, se oli aivan kelvoton, sanoi Tihon. — Puku oli aivan pahanpäiväinen, mitä sillä semmoisella miehellä ja päälle päätteeksi oli töykeä. "Ohoh", sanoi se, "minä olen kenraalin poika enkä lähde!"
— Aasi! — virkkoi Denisof. — Minun on tarvis tiedustella...
— Jo minä siltä tiedustelinkin, — sanoi Tihon. — Ei sanonut tietävänsä paljon mitään. Sanoi olevan paljon heikäläisiä, mutta niistä ei ole mihinkään, kaikki joutavanpäiväisiä. Ei tarvitse muuta kuin syläistä, sanoi, niin saatte joka sorkan, — lopetti Tihon iloisesti ja päättävästi katsahtaen Denisovin silmiin.
— Maltahan kun korvennan sinun nahkasi, kyllä sinusta lähtee viisastelemisen halu, — sanoi Denisof ankarasti.