— Voi, se on suuri synti. Ajattele toki itseäsi. Muita surmaat, mutta vielä pahemmin surmaat itsesi. Voi sinua, — huudahti hän.
Stepan ei voinut enää kestää hänen ääntänsä ja sivalsi veitsellä kohti hänen kurkkuansa. "Mitä pitkistä puheista?" — Maria Semjonovna vaipui koristen tyynylle tahraten sen veritulvaan. Saatuaan käsiinsä mitä tarvitsi Stepan sytytti paperossin, katseli ympärilleen, korjasi pukunsa ja meni ulos. Hän luuli pääsevänsä näistäkin murhista yhtä vähällä kuin oli päässyt entisistä, mutta ehtimättä vielä yöpaikkaansa hän jo tunsi semmoista väsymystä, ettei voinut jäsentäkään liikuttaa, vaan paneutui ojaan ja nukkui siinä lopun yötä, koko päivän ja seuraavan yön.
Toinen osa.
I.
Ojassa maatessaan Stepan näki lakkaamatta edessään Maria Semjonovnan lempeät, laihat, pelästyneet kasvot ja kuuli hänen äänensä. "Saako sillä tavalla", — puhui nainen omituisella, sepeltävällä äänellä, Ja Stepan oli yhä uudelleen ja uudelleen tekevinään hänelle sen jonka oli tehnyt. Ja häntä kauhistutti, ja hän ummisteli silmiänsä ja heitteli vahvatukkaista päätään puolelta toiselle, koettaen päästä kaikista noista ajatuksista ja muistoista. Ja jos hän hetkeksi pääsikin, niin niiden sijaan alkoi ilmestyä ensin yksi, sitten toinen musta olento, sitten kolmas ja aina vain yhä enemmän. Niillä oli punaiset silmät päässä ja ne tekivät julmia naamoja ja puhuivat kaikki samaa: tapoit sen, nyt tapa itsesi, muuten et meiltä rauhaa saa! Silloin Stepan avasi silmänsä ja näki taas sen naisen, kuuli hänen äänensä ja alkoi surkutella häntä, ja oma itsensä rupesi Stepania ilettämään ja kammottamaan. Hän ummisti jälleen silmänsä, ja siinä olivat jälleen ne mustat. Illan tultua hän seuraavana päivänä nousi ja meni kapakkaan. Vaivoin sinne kömmittyänsä hän alkoi juoda. Mutta vaikka kuinkakin olisi juonut, humalaan hän ei päässyt. Äänetönnä hän istui pöydän ääressä ja joi lasin toisensa jälkeen. Kapakkaan saapui poliisi.
— Mitä miehiä sinä olet? — kysyi poliisi.
— Olen juuri sama, joka eilen Dobrotvorovilla surmasin koko perheen.
Hänet sidottiin, pistettiin päiväksi nimismiehen putkaan ja lähetettiin sitten lääninvankilaan. Tirehtööri tunsi hänet entiseksi vallattomaksi vangikseen, joka nyt oli muuttunut suurrosvoksi, ja otti hänet ankarasti vastaan.
— Katso eteesi, täällä ei leikitellä, — kähisi päällikkö silmät rypyssä, alaleuka esillä.
— Jos mitä vain huomaan, saat raippoja. Ei minulta kukaan karkaa.