"Mikä häntä huvittaa?" ajatteli Shilin ja otti kannun juodakseen. Hän luuli siinä olevan vettä, mutta siinä olikin maitoa. — "Hyvä", sanoi hän ja joi maidon. Dina ihastui.
— Hyvä, Ivan, hyvä! — huudahti hän, hypähti seisomaan lyöden yhteen käsiään, sieppasi kannun ja juoksi tiehensä.
Senjälkeen hän alkoi tuoda joka päivä salaa maitoa. Kun tatarilaiset valmistivat kilin maidosta juustokakkuja, joita he kuivattivat katolla, niin hän toi Shilinille salaa näitä kakkujakin. Ja kun isäntä kerran teurasti lampaan, niin hän toi palasen lampaanlihaa hihassaan. Antoi lihapalan ja juoksi pois.
Kerran oli ankara ukonilma ja vettä satoi koko tunnin ajan kuin saavista kaataen. Joet rupesivat tulvimaan, kahluupaikalla nousi vesi kolmen arssinan korkeuteen ja virta kuljetti kiviä mukanaan. Kaikkialla pitkin vuorten rinteitä kohisi puroja. Sateen mentyä ohi oli koko kylä vuolaita puroja täynnä. Shilin pyysi isännältään veitsen, veisti pyöreän palikan, laittoi pyörän ja kiinnitti siihen erityisen laitteen avulla kaksi nukkea.
Tytöt toivat hänelle tilkkuja. Hän puki nuket, toisen ukoksi ja toisen akaksi, ja asetti pyörän puroon. Pyörä alkoi pyöriä ja nuket hyppiä.
Koko kylä kokoontui tätä katsomaan. Pojan viikarit, tytöt ja eukot ihmettelivät, miehet lausuivat:
— Ai, urus, ai, Ivan!
Abdulilla oli Venäjältä saatu kello, mutta se oli rikki. Hän kutsui
Shilinin sitä katsomaan ja puhua pupatti omiaan. Shilin sanoi:
— Anna tänne, minä laitan!
Hän purki kellon veitsen avulla ja pani taas kokoon. Kello kävi.