Nyt muuttui heidän elämänsä perin kurjaksi. Jalkapuuta ei heidän jaloistaan koskaan irroitettu eikä heitä päästetty ulos kuopasta. Heille viskattiin sinne raakaa taikinaa niinkuin koirille ja kannussa laskettiin juomavettä alas kuoppaan. Kuoppa haisi iljettävältä, ilma siinä oli ummehtunutta ja kosteata. Kostylin sairastui, hänen jäsenensä turposivat ja koko ruumista kolotti. Hän vaikeroi lakkaamatta tahi nukkui. Shilinkin tuli alakuloiseksi ja näki, että asiat olivat huonosti. Eikä hän keksinyt mitään pelastuskeinoa.
Hän koetti kaivaa käytävää, mutta ei ollut paikkaa, mihin olisi mullan heittänyt. Sitäpaitsi isäntä huomasi tuon homman ja uhkasi tappaa.
Kerran hän oli kyykyllään kuopan pohjalla, ajatteli elämää vapaudessa ja tunsi kalvavaa ikävää. Yht'äkkiä putosi suoraan hänen syliinsä kakkara, sitten vielä toinenkin ja koko joukko kirsikoita. Hän katsahti ylös ja näki siellä Dinan. Dina katseli häntä nauraen ja juoksi tiehensä. Shilin ajatteli: "Eiköhän Dina auttaisi?"
Hän kaapi yhdestä paikasta savikerroksen esille ja alkoi muovailla nukkeja. Teki ihmisiä, hevosia ja koiria ajatellen: "Kun Dina taas tulee, niin heitän hänelle."
Mutta seuraavana päivänä ei Dinaa kuulunutkaan. Shilin kuuli hevosten jalkojen töminää. Jokin joukko ratsasti ohi. Tatarilaiset kokoontuivat temppelin luo. He kiistelivät, huusivat ja mainitsivat venäläisiä. Kuului ukon ääni. Shilin ei kuullut kaikkea, mutta hän arvasi, että venäläiset olivat lähellä ja että tatarilaiset pelkäsivät näiden saapuvan kylään ja näkevän, miten vankeja kohdeltiin.
Aikansa keskusteltuaan tatarilaiset poistuivat. Shilin kuuli yht'äkkiä kahinaa ylhäältä. Dina oli kuopan suulla kyykyllään niin että polvet törröttivät korkeammalla kuin pää. Hän oli kurottautunut eteenpäin niin että helyt riippuivat heilahdellen kuopan päällä. Dinan silmät loistivat kuin kaksi tähteä. Hän otti hihastaan kaksi juustokakkua ja heitti ne alas. Shilin otti kakut ja sanoi: "Miksi olet ollut poissa niin kauan? Minä olen laittanut sinulle leikkikaluja. Tuosta saat!" Hän alkoi heitellä tekeleitään ylös yksitellen. Mutta Dina puisteli vain päätään eikä välittänyt niistä. "Ei tarvitse", sanoi hän. Jonkun aikaa vaiti oltuaan hän sanoi:
— Ivan, sinut tahdotaan tappaa.
Ja hän osoitti kaulaansa.
— Kuka tahtoo tappaa?
— Isä, — ukot ovat käskeneet. Minun on sääli sinua.