Mutta samassa hän viittoi kädellään, että piti olla hiljaa.
— Mitä? — kysyi Shilin.
— Kaikki ovat menneet pois, kaksi henkeä vain on kotona.
Shilin sanoi:
— No, Kostylin, mennään nyt, koetetaan viimeinen kerta. Minä autan sinut ylös.
Kostylin ei tahtonut kuullakaan semmoista.
— Ei, — sanoi hän, — nähtävästi ei minun ole sallittu täältä lähteä. Mihin minä menisin, kun en jaksa kääntyäkään.
— No, hyvästi sitten. Älä muistele pahalla, — sanoi Shilin ja suuteli Kostylinia.
Hän tarttui seipääseen, käski Dinan pitelemään sitä kiinni ja alkoi kiivetä ylös. Kaksi kertaa jäi yritys kesken, sillä jalkapuu teki haittaa. Kostylinin avulla hän vihdoin pääsi ylös. Dina veti häntä kätösillään paidasta kaikin voimin ja nauroi.
Shilin otti seipään ja sanoi: