— En tiedä, isä kulta, — sanoi hän. — Kuinka päästäänkään taas elämää alkamaan?
Ukko sulki silmänsä, liikutti huuliaan aivan kuin voimia kooten, avasi sitten taas silmänsä ja sanoi:
— Jumalan avulla pääsette kyllä elämään taas.
Vähän aikaa vaiti oltuaan ukko hymähti ja sanoi:
— Muista, Vanja, että et sano, kuka sytytti. Älä ilmoita toisen syntiä, niin Jumala antaa sinulle kaksi omaasi anteeksi.
Ukko tarttui kynttilään molemmin käsin, pani kädet ristiin sydämensä päälle, huokasi, oikaisihe ja kuoli.
Ivan ei ilmiantanut Gavriloa eikä kukaan saanut tietää, mistä tulipalo oli syntynyt.
Ja Ivanin sydän lauhtui Gavriloa kohtaan ja Gavrilo puolestaan ihmetteli, että Ivan ei hänen rikostaan kenellekään ilmaissut. Alussa Gavrilo pelkäsi häntä, mutta tottui sitten häneen. Riitaisuudet naapurusten ja heidän perheittensä kesken lakkasivat. Sen aikaa kun taloja rakennettiin, asuivat molemmat perheet samassa pihassa. Kun sitten kylä taas oli kuntoon saatu ja talot vähän väljemmin sijoitettu, niin Ivan ja Gavrilo jäivät edelleen naapuruksiksi samaan kortteliin.
Ivan ja Gavrilo elivät nyt niinkuin naapurusten tulee ja niinkuin vanhukset olivat eläneet. Ja Ivan Sherbakov muistaa ukon neuvon ja Jumalan käskyn, että tuli on sammutettava aivan alussa.
Ja jos joku tekee hänelle pahaa, niin ei hän pyri sitä kostamaan, vaan koettaa saada asiat korjatuiksi. Ja jos joku sanoo hänelle pahan sanan, niin hän ei koeta vastata vielä pahemmin, vaan koettaa opettaa toista välttämään pahoja sanoja ja opettaa samoin naisiaan ja lapsiaan. Ja Ivan Sherbakov parani ja hänen elämänsä tuli paremmaksi kuin koskaan ennen.