—Jokohan olisi jättänyt naimistuumat?—sanoi Korabljova.
—Ei, ei ole jättänyt, vaan minä en tahdo,—sanoi Maslova.
—Siinä sitä on tyhmää!—sanoi Korabljova bassoäänellään.
—No jos ei eletä yhdessä, hittoako siitä naimisesta,—sanoi Fedosja.
—Seuraapa sinunkin miehesi sinua,—sanoi ratavahti.
—Mepä olemmekin laillisesti vihityt, sanoi Fedosja.—Mutta miksi hän menisi vihille kun ei mennä yhteen.
—Pöllö! Miksi? Jos hän menee vihille niin kullalla hän tuon puettaa.
—Hän sanoi: vaikka sinut minne veisivät, minä tulen sinun mukanasi,— sanoi Maslova.—Jos lähtee, niin lähtee, jollei, niin en minä rupea pyytämään.
—Nyt hän lähtee Pietariin puuhaamaan. Siellä ovat kaikki ministerit hänen sukujansa,—jatkoi Maslova,—mutta en minä sittenkään tarvitse häntä.
—Tietty se!—suostui Korabljova äkkiä, selaillessaan säkkiänsä, nähtävästi muuta ajatellen.—Ottaisimmeko lasin viiniä?