—Olen.
—Istukaa, sanoi puheenjohtaja.
Syytetty kohautti takaa hamettansa samallaisella liikkeellä, kuin hienopukuiset naiset korjaavat laahustimiaan, ja, pannen pienet valkoiset kätensä kokoon mekon hihoihin ja herkeämättä katsoen puheenjohtajaan, istuutui.
Nyt alkoi todistajien esillehuutoja, niiden käskeminen ulos salista, sitten tehtiin päätös, joka koski asiantuntijalääkäriä ja hänen kutsumistaan istuntosaliin. Sitten nousi sihteeri lukemaan syytekirjaa. Hän luki selvästi ja äänekkäästi, mutta niin nopeaan, että hänen sanansa, joissa l- ja r-kirjaimet olivat väärin lausutut, suli yhtäjaksoiseksi ja nukuttavaksi polinaksi. Tuomarit nojasivat milloin millekin nojatuolin puolelle, milloin pöytään, milloin taaksepäin, milloin sulkivat milloin avasivat silmänsä ja kuiskuttelivat keskenään. Toinen santarmeista useamman kerran pidätteli haukotuksen väreitä leuvoissaan.
Syytettyjen joukossa Kartinkin yhä liikutteli poskiansa. Botshkova istui ihan rauhallisena ja suorana, silloin tällöin raapien sormellaan päätänsä huivin alta.
Maslova istui milloin liikkumatonna, kuunnellen lukijaa ja häneen katsoen, milloin säpsähteli ja aikoi sanoa vastaan, punastui välistä ja taas raskaasti huokasi, käsiensä asentoa muutellen, katsahtaen ympärilleen ja sitten taas kääntyen lukijaan.
Nehljudof istui ensi rivissä korkeassa tuolissaan, toisena reunasta, ja ottamatta alas rillejänsä katseli Maslovaa. Hänen sielussaan tekivät työtä monimutkaiset ja tuskalliset ajatukset.
X.
Syytekirja oli tämmöinen: tammikuun 17 päivänä 188' ilmoitti kaupungissa olevan »Mauritania» nimisen hotellin isäntä poliisikamarille, että siellä oli äkisti kuollut Siperiasta tullut 2:sen arvoluokan kauppias,
Ferapont Smelkof. 4:nteen poliisiosastoon kuuluvan lääkärin todistuksen mukaan oli kuoleman syynä sydänhalvaus, jonka oli aiheuttanut liikanainen väkevien nauttiminen, ja Smelkofin ruumis oli kolmantena päivänä haudattu. Mutta neljäntenä päivänä Smelkofin kuoleman jälkeen palasi Pietarista hänen maamiehensä ja ystävänsä, siperialainen kauppias Timohin, joka, saatuaan tietää ystävänsä kuolemasta ja sen yhteydessä olleista asianhaaroista, ilmoitti epäilevänsä, että Smelkof ei kuollut luonnollisella kuolemalla, vaan että hän oli myrkytetty, ja että hänellä olleet rahat ja briljanttisormus, joita ei omaisuusluettelossa näkynyt, olivat anastetut, jonka tähden nyt olikin tutkimus toimeenpantu ja seuraavat seikat selville saatu: Ensiksikin se seikka, joka oli tunnettu sekä »Mauritanian» isännälle että kauppias Starikofin puotipalvelijalle, jonka kauppiaan kanssa Smelkof oli kaupunkiin tultuansa ollut asioissa,—nimittäin että Smelkofilla piti oleman pankista nostettuja rahoja 3,800 ruplaa, mutta hänen kuolemansa jälkeen avatussa kapsäkissä ja lompakossa tavattiin ainoastaan 312 ruplaa 16 kopekkaa. Toiseksi, että ennen kuolemaansa hän oli koko päivän ja yön viettänyt prostitueeratun Ljubkan [diminutiivi nimestä Ljubof.] kanssa, joka oli kaksi kertaa ollut hänen huoneessansa. Kolmanneksi, että tämä prostitueerattu möi emännälle Smelkofille kuuluneen briljanttisormuksen. Neljänneksi, että koridoorissa palveleva tyttö, Jefimia Botshkova, seuraavana päivänä kauppias Smelkofin kuoleman jälkeen pani kauppapankkiin juoksevalle tilille 1800 ruplaa. Ja viidenneksi, että prostitueeratun, Ljubkan, sanojen mukaan, koridooripalvelija Simon Kartinkin oli antanut prostitueeratulle, Ljubkalle, pulverin ja käskenyt kaatamaan viinilasiin sekä juottamaan sen kauppias Smelkofille, minkä prostitueerattu Ljubka, oman tunnustuksensa mukaan, olikin tehnyt.