Näin lopetti sihteeri pitkän syytekirjan lukemisen, ja, pannen arkit kokoon, istahti paikallensa suoristellen molemmin käsin pitkää tukkaansa. Kaikilta pääsi helpoituksen huokaus nähdessään mielihyväksensä, että nyt oli alkanut rikoksen tutkiminen, ja että kohta oli kaikki selviävä, ja oikeus pääsevä valtaan. Ainoastaan Nehljudof ajatteli toisin: Hän oli aivan kauhistuksissaan siitä, että Maslova, sama jonka hän tunsi 10 vuotta sitten viattomana ja ihanana tyttönä, oli voinut tehdä näin.
XI.
Kun syytekirja oli luettu, puheenjohtaja, neuvoteltuaan jäsenten kanssa, kääntyi Kartinkinin puoleen tavalla, joka selvästi ilmaisi, että nyt me jo saamme varmasti ja perin pohjin tietää kaikki tyyni.
—Talonpoika Simon Kartinkin,—sanoi hän kallistuen vasemmalle.
Simon Kartinkin nousi eteenpäin kumartuneena ja jännitti taas käsiänsä kiinni housunpoimuihin, samat nytkytykset yhä poskissansa.
—Teitä syytetään siitä, että te 17 p:nä tammikuuta vuonna 188' yhdessä Jefimia Botshkovan ja Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias Smelkofin kapsäkistä hänelle kuuluvat rahat ja sitten toitte pulverin ja houkuttelitte Katariina Maslovan antamaan kauppias Smelkofille myrkkyä, viinilasiin sekotettuna, josta seurasi Smelkofin kuolema. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?—sanoi hän kallistuen takasin oikealle puolelle.
—Vielä vähä, onhan meidän asiamme palvella vieraita…
—Siitä puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?
—Enpä suinkaan. Minä ainoastaan…
—Siitä puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?—toisti puheenjohtaja rauhallisesti ja varmasti.