—Enhän mitenkään voi sitä tehdä, sillä… Taaskin hypähti oikeudenpalvelija Simon Kartinkinin luo ja traagillisella kuiskauksella pysäytti hänet.
Puheenjohtaja, siirtämällä sen käden, jossa piti paperia, toiseen kohti, ilmaisi tämän seikan nyt päättyneeksi, ja kääntyi Jefimia Botshkovan puoleen.
—Jefimia Botshkova, teitä syytetään siitä, että 17 päivänä tammikuuta vuonna 188', »Mauritanian» hotellissa, yhdessä Simon Kartinkinin ja Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias Smelkofin kapsäkistä rahat ja kantasormuksen, ja jaettuanne anastetun tavaran keskenänne, juotitte rikoksen peittämiseksi Smelkofille myrkkyä, josta seurasi hänen kuolemansa. Tunnustatteko itseänne syylliseksi?
—En ole missään kohti syyllinen,—sanoi rivakkaasti ja varmasti syytetty.—Huoneeseen en ole jalallanikaan astunut… Mutta kun tuo riiviö sinne tuli, niin hän se kaikki tekikin.
—Siitä saatte sitte puhua,—sanoi puheenjohtaja yhtä pehmeästi ja varmasti.—Ette siis tunnusta syyllisyyttänne?
—Minä en ole ottanut rahoja, enkä juottanut, on ole huoneessa käynytkään. Jos olisin käynyt, kyllä olisin tuon tuossa potkaissut ulos.
—Ettekö tunnusta itseänne syylliseksi?
—En ikinä maailmassa.
—Hyvä on.
—Katariina Maslova,—alkoi puheenjohtaja, kääntyen kolmannen syytetyn puoleen:—teitä syytetään siitä, että tultuanne haureuslaitoksesta »Mauritanian» hotelliin, tuoden muassanne kauppias Smelkofin kapsäkin avaimen, anastitte tästä kapsäkistä rahoja ja kantasormuksen,—sanoi hän aivan kuin ulkoläksyä lukien ja kallistaen samalla korvaansa vasemmalla istuvan jäsenen puoleen, joka ilmoitti, että todistusesineiden luettelosta päättäen täältä puuttui vielä lääkepullo,—anastitte kapsäkistä rahat ja kantasormuksen,—toisti puheenjohtaja:—ja jaettuanne anastetun tavaran ja sitten jälleen tultuanne kauppias Smelkofin kanssa »Mauritanian» hotelliin, juotitte Smelkofille myrkkyjuoman, josta seurasi hänen kuolemansa. Tunnistatteko itsenne syylliseksi?