—En ole syypää mihinkään,—sanoi Maslova nopeasti,—mitä alusta puhuin, sitä puhun nytkin, että en ja en ja en, ja sormuksen hän itse minulle antoi.
—Ettekö tunnusta anastaneenne 2,600 ruplaa?—kysyi puheenjohtaja.
—Johan sanoin, etten ole ottanut muuta kuin 10 ruplaa.
—Tunnustattekos antaneenne kauppias Smelkofille myrkkylasin?
—Tunnustan, Mutta minä luulin, kuten minulle oli sanottu, että se oli unijuomaa, ettei siitä mitään pahaa tule. En aikonut enkä tahtonut. Sanon Jumalan nimessä, etten tahtonut,—sanoi hän.
—Ette siis tunnusta itseänne syylliseksi kauppias Smelkofin rahojen ja sormuksen anastamiseen,—sanoi puheenjohtaja.—Vaan tunnustatte antaneenne pulverin?
—Sen kyllä tunnustan, mutta minä luulin sen unipulveriksi. Annoin, että hän nukkuisi,—en tahtonut enkä aikonut.
—Hyvä on, sanoi puheenjohtaja, nähtävästi tyytyväisenä tutkimuksen tuloksiin.—Kertokaa nyt siis, kuinka asia oli,—sanoi hän nojaten taaksepäin ja pannen molemmat kätensä pöydälle.—Kertokaa kaikki tyyni, niinkuin se oli. To voitte, avomielisesti tunnustamalla, lieventää kohtaloanne.
Maslova katseli yhä suoraan puheenjohtajan silmiin ja oli vaiti.
—Kertokaa kuinka asia oli.