Nuori veri, kuten aina Nehljudofin Katjushaan katsahtaessa, tulvahti suloisiin kasvoihin ja mustat silmät nauraen ja iloiten, lapsekkaasti katsoen alhaalta ylös pysähtyivät häneen.
—Kyllä tiedän,—sanoi hän hymähtäen.
Tähän aikaan lukkari, pyrkien vaskinen astia kädessä kansajoukon läpi, kulki Katjushan ohitse ja katsomatta häneen sipasi häntä kaapunsa liepeellä. Lukkari oli tullut sipaisseeksi Katjushaa väistäessään Nehljudofia nähtävästi kunnioituksesta tätä kohtaan. Mutta Nehljudofia kummastutti kuinka tuo lukkari ei ymmärtänyt sitä, että kaikki täällä ja yleensä koko maailmassakin oli olemassa vaan Katjushaa varten, ja että halveksia voi maailmassa kaikkea muuta vaan ei häntä, sillä hän oli kaiken keskus. Häntähän varten loisti kultainen alttarintaus ja paloivat kaikki nämät kynttilät kirkkokruunussa ja kynttiläjaloissa, häntä varten kajahtelivat riemulaulut: »Herran pääsiäinen on tullut, iloitkoon maailma.» Ja kaikki mikä vaan oli hyvää maailmassa, se oli häntä varten. Ja hänestä näytti, että Katjusha ymmärsi kaiken olevan häntä varten. Siltä näytti Nehljudofista, kun hän katseli Katjushan solakkaa vartaloa valkoisessa poimullisessa puvussa ja hänen hartaan iloisia kasvojansa, joiden ilmeestä hän päätti, että juuri sama mikä soi hänen sydämmessään, soi Katjushankin sydämmessä. Aamu- ja päiväjumalanpalveluksen välillä Nehljudof tuli ulos kirkosta. Väkijoukko hajosi hänen edeltänsä ja kumarsi hänelle. Muutamat tunsivat hänet, toiset kyselivät: »kukas tuo on?» Kirkon edustalla hän pysähtyi.
Kerjäläiset ympäröivät hänet, hän jakeli kukkarostaan pois pienet rahat ja astui portailta alas.
Oli jo siksi valoisaa että näki, mutta aurinko ei ollut vielä noussut. Kirkkoväki istuutui hautakummuille kirkon ympärillä. Katjusha viipyi yhä kirkossa ja Nehljudof jäi häntä odottamaan,
Kirkosta tulvasi yhä väkeä, jotka kalkutellen korkorautojansa kivipermantoon astuivat portaita alas hajoten kirkkomäelle ja hautausmaalle.
Ikivanha äijä, Maria Ivanovnan taloudenhoitaja, tutisevin päin pysäytti Nehljudofin, suuteli häntä tavan mukaan, ja hänen vaimonsa, mummo, silkkihuivi sidottuna ryppyisen leuan alle, kääri auki nenäliinastansa keltaisen sahramimunan ja antoi Nehljudofille. Samassa lähestyi myöskin hymyilevä jäntehikäs talonpoika uudessa liivissään, viheriäinen vyö vyöllä.
—Kristus on noussut,—sanoi tämä säteilevin silmin ja siirtyessään Nehljudofin viereen ympäröitsi hänet erityisellä miellyttävällä talonpoikaishajulla ja kutkuttaen häntä kiharaisella parrallaan moiskautti häntä kolme kertaa keskelle suuta kovilla, terveillä huulillaan.
Siihen aikaan kuin Nehljudof vaihtoi suuteloja talonpojan kanssa ja otti tältä tummanruskean munan, tuli näkyviin Matrjona Pavlovnan monelle vivahteleva hame ja suloinen musta pää punaisine rusettineen.
Katjusha näki kohta Nehljudofin edessään kulkevien ihmisten päiden ylitse ja Nehljudof näki kuinka hänen kasvonsa kirkastuivat.