Hän tuli Matrjona Pavlovnan kanssa porrasedustalle, jonne he pysähtyivät almuja antamaan. Kerjäläinen, jonka nenän sijalla oli vaan punanen umpeen parantunut haava, lähestyi Katjushaa. Tämä otti nenäliinastaan jotakin, antoi hänelle, lähestyi ja osoittamatta vähintäkään inhoa, päinvastoin yhä loistavin silmin kolme kertaa suuteli häntä. Ja suudellessaan kerjäläistä hänen silmänsä tapasivat Nehljudofin katseen, ikäänkuin kysyen: tekeekö hän oikein, niinkuin pitääkin?
»Juuri niin, juuri niin, rakkaani, kaikki on hyvää, ihastuttavaa, rakastan.»
He tulivat alas portailta ja Nehljudof tuli hänen luoksensa. Ei hän tullut suutelemisen aikomuksessa, mutta ollaksensa lähempänä häntä.
—Kristus on noussut!—sanoi Matrjona Pavlovna päätänsä kallistaen ja hymyillen, äänellä, joka tahtoi sanoa: nyt olemme kaikki yhdenvertaisia, ja pyyhittyään suunsa mykkyrään kierretyllä nenäliinalla, lähestyi häntä huulet ojona.
—On totisesti noussut,—vastasi Nehljudof suudellen.
Hän katsahti Katjushaan.
Katjusha sävähti punaseksi ja samassa hetkessä lähestyi häntä.
—Kristus on noussut, Dmitrij Ivanovitsh.
—On totisesti noussut,—sanoi hän. He suutelivat toisiansa kaksi kertaa ja ikäänkuin epäröiden vieläkö pitää suudella ja sitte päätettyänsä, että pitää, suutelivat kolmannen kerran ja hymähtivät molemmat.
—Ettehän mene papin luo?—kysyi Nehljudof.