—Tulen paikalla,—vastasi hän, ryhtyen kampaamaan hiuksiansa.
Katjusha viivähti vähä. Nehljudof huomasi sen ja heitettyään pois kamman, liikahti häntä kohden. Mutta Katjusha samassa kääntyi kiireisesti ja läksi menemään tavallisilla keveillä ja nopeilla askelilla pitkin käytävän mattoa.
»Äh mikä pöllö minä olen», sanoi itseksensä Nehljudof,—»miksi en pidättänyt häntä.»
Ja hän juosten saavutti hänet käytävässä. Mitä hän Katjushasta tahtoi, ei hän itsekään tiennyt, mutta hänestä näytti, että kun Katjusha tuli hänen huoneeseensa, hänen olisi pitänyt tehdä jotain, jota kaikki muut tämmöisissä tapauksissa tekevät, mutta jonka hän oli jättänyt tekemättä.
—Katjusha, odotahan,—sanoi hän.
Katjusha katsoi taaksensa.
—Mitäs nyt,—sanoi hän pysähtyessään.
—Muuten vaan…
Ja pakoittaen itseänsä ja muistaen kuinka tämmöisessä tapauksessa kaikki ihmiset hänen asemassaan yleensä menettelevät, hän kiersi kätensä Katjushan vyötäisten ympärille.
Tämä pysähtyi ja katsoi häntä silmiin.