—Niin, vaan eikö tätä virhettä voi korjata?
—Syytä kassatsiooniin voi aina löytää. Täytyy kääntyä jonkun asianajajan puoleen,—sanoi puheenjohtaja pannen lakin vähä kallelleen päähänsä ja yhä lähestyen ovea.
—Mutta tämähän on hirmuista.
—Nähkääs, Maslovalla oli edessään kaksi mahdollisuutta,—sanoi puheenjohtaja haluten olla erittäin ystävällinen ja kohtelias Nehljudofille. Hän selvitti poskipartaansa palttoon kauluksen päälle ja ottaen Nehljudofia kevyesti käsikynkästä ja suunnaten ulko-ovea kohden, jatkoi:—olettehan tekin lähdössä?
—Olen,—sanoi Nehljudof ja kiireesti pukeutuen läksi hänen kanssansa.
He tulivat kirkkaaseen, iloiseen auringonpaisteeseen ja täytyi heti ruveta puhumaan kovemmalla äänellä rattaiden räminän tähden kadulla.
—Asema nähkääs on kummallinen,—jatkoi puheenjohtaja korottaen ääntänsä:—hänellä, tuolla Maslovalla, oli edessään yksi kahdesta: joko melkein täydellinen vapautus, vankilarangaistus, johon saattoi tulla lukuunotetuksi se, että hän jo oli istunut, jopa vaan aresti,—taikka sitten kuritushuone; mitään keskiväliä ei ole. Jos te olisitte lisänneet sanat: »vaan ilman tappamisen aikomusta», niin hän olisi vapautettu.
—Minä anteeksiantamattomasti unohdin sen,—sanoi Nehljudof.
—Siinäpä koko asia onkin,—sanoi puheenjohtaja hymyillen ja kelloonsa katsoen.
Jäljellä oli vaan kolme neljännestä Klaran määräämään hetkeen.