—Ennen kaikkea pyydän,—sanoi Nehljudof,—ettei kukaan saisi tietää minun ottavan osaa tähän asiaan.
—Sehän on itsestään selvää. Siis?…
—Olin vastikään valamiehenä ja me tuomitsimme pakkotyöhön erään naisen, joka oli syytön. Tämä vaivaa minua.
Nehljudof odottamattansa punastui ja takertui puheeseensa, eikä tiennyt mitä sanoa.
Fanarin vilkasi häneen, mutta painoi silmänsä jälleen alas, ja jäi kuuntelemaan.
—No ja sitten?—sanoi hän vaan.
—Tuomitsimme viattoman ja minä haluaisin tehdä valituksen asiassa ja siirtää jutun korkeimpaan instanssiin.
—Senaattiin,—oikasi Fanarin.
—Ja pyytäisin nyt teitä ottamaan tämä asia ajaaksenne.
Nehljudof tahtoi heti päästä kaikkein vaikeimmasta ja sentähden siinä samassa sanoi: