—Kun tulette kirkon ohi, niin kaksikerroksisesta talosta se on toinen. Siinä on teille sauva,—sanoi hän antaen Nehljudofille sauvansa, jota hän oli käyttänyt ja joka oli häntä pitempi, ja lotskuttaen suurine saappaineen hävisi hän pimeyteen naisten kanssa.
Hänen äänensä kuului vielä naisäänten joukosta sumusta, kun portti taas rämähti auki ja aliupseeri tuli pyytämään Nehljudofia upseerin puheille.
VIII.
Tämä majoitusvankila oli samanlaatuinen kuin kaikki muutkin Siperian tiellä olevat majoitusvankilat: pihassa, jota ympäröi teroitetuista pölkyistä tehty pystyaita, oli kolme yksikerroksista asuinhuonetta. Yhdessä niistä, kaikkein suurimmassa, jossa oli rautaristikoilla varustetut ikkunat, olivat vangit. Toisessa oli vartiokomennuskunta, kolmannessa upseeri ja kanslia. Kaikista kolmesta rakennuksesta loisti ikkunoista valot, puhuen kuten aina, ja erittäinkin täällä, jostakin olemattomasta sopusuhdasta ja kodikkuudesta siellä sisällä. Rakennusten ovien edessä paloivat lyhdyt, ja vielä noin viisi lyhtyä paloi seinivieressä, valaisten pihaa. Aliupseeri saattoi Nehljudofin lautaa myöten pienimmän rakennuksen portaille. Noustuaan kolme porrasta aliupseeri päästi hänet edellensä pienellä lampulla valaistuun, häkäiseen eteiseen. Uunin luona joku sotamies karkeassa paidassa, kaulalapussa ja mustissa housuissa, toisessa jalassa keltavartinen saapas, ja toista käyttäen palkeena sytytteli kumartuneena samovaaria. Nähtyään Nehljudofin sotamies jätti samovaarin, auttoi hänen yltään palttoon ja meni sisähuoneeseen.
—Täällä on, herra upseeri.
—No käske sisään,—kuului vihainen ääni.
—Astukaa tuosta ovesta,—sanoi sotamies ja ryhtyi heti jälleen samovaaria laittamaan.
Toisessa huoneessa, jota valaisi katosta riippuva lamppu, oli pöytä ja sillä jäännöksiä päivällisestä ynnä kaksi pulloa. Sen ääressä istui upseeri, kotinutussa, joka ruumiinmukaisesti peitti hänen leveän rintansa ja hartiansa. Hänellä oli suuret vaaleat viikset ja hyvin punaset kasvot. Lämpimässä ruokahuoneessa tuntui paitsi tupakinsavua vielä jokin hyvin väkevä, paha hajuvesi. Nähtyään Nehljudofin upseeri kohautti itsensä istualtaan ja aivankuin pilkallisesti ja epäilevästi tuijotti häneen.
—Mitä suvaitsette?—hän sanoi, ja odottamatta vastausta huusi oveen:
Bernof, eikö se samovaari vihdoinkin joudu?
—Tuokiossa.