—Mitäs hän sitten puhui teille?—kysyi Katjusha.
—Hän sanoi tahtovansa mennä naimisiin teidän kanssanne.
Katjushan kasvot yhtäkkiä rypistyivät ilmaisten tuskaa; hän ei sanonut mitään, vaan loi ainoastaan katseensa alas.
—Simonson pyysi minun suostumustani tai neuvoani. Minä sanoin, että kaikki riippuu teistä,—että teidän on itsenne päätettävä.
—Voi, mitä tuo nyt on? Mitä varten?—sanoi Katjusha ja katsahti Nehljudofiin tuolla omituisella vähän vinolla katseellaan, joka oli aina hyvin voimakkaasti vaikuttanut Nehljudofiin. Muutamia sekuntia he äänettöminä katsoivat toisiansa silmiin, ja tämä katse sanoi paljon sekä toiselle että toiselle.
—Teidän täytyy päättää,—toisti Nehljudof.
—Mitä minulla on päättämistä?—sanoi hän.
—Kaikki on aikaa sitten päätetty.
—Ei, vaan teidän täytyy päättää otatteko vastaan Simonsonin tarjouksen,—sanoi Nehljudof.
—Eihän minusta, pakkotyöhön tuomitusta ole vaimoksi. Miksi minä pilaisin elämän vielä häneltäkin?—sanoi hän pahoilla mielin.