En minä ota semmoista. Leipää otan,—sanoi hän ja alkoi sovitella selkäänsä konttia, jonka oli ottanut pois. Sillä välin oli Nehljudofin rattaat vedetty maalle ja hevoset valjastetut eteen.
—Että viitsittekin puhua tuommoisen kanssa,—sanoi kyytimies Nehljudofille, kun tämä annettuaan juomarahaa mahtaville lauttamiehille kiipesi rattaille.—Mikä lienee hupsu vouhake.
XXII.
Ajettuaan ylös mäelle, kyytimies kääntyi takaperin.
—Mihin hotelliin ajetaan?
—Mikä on paras.
—Paras on »Siperialainen». Mutta on Djukofkin hyvä.
—Aja minne vaan.
—Kyytimies istuutui jälleen syrjin ja enensi vauhtia. Kaupunki oli samanlainen kuin kaikki muutkin: samanlaiset viheriäkattoiset talot, samanlainen kirkko, pääkadulla puodit ja makasiinit, jopa samanlaiset polisitkin. Talot vaan olivat melkein kaikki puisia, ja kadut kivittämättömiä. Eräällä vilkasliikkeisemmällä kadulla kyytimies pysäytti kolmivaljakkonsa ravintolan portaiden eteen. Mutta ravintolassa ei ollut joutavia huoneita, niin että oli ajaminen toiseen. Tässä toisessa oli huone saatavana, ja Nehljudof ensikerran kahden kuukauden kuluttua sai nauttia tuttua puhtautta ja mukavuutta. Vaikka se huone oli kaikkea muuta kuin ylellisesti sisustettu, koki Nehljudof suurta kevennystä päästyään vieterittömistä vankkureista, kestikievareista ja majoituspaikoista. Ennen kaikkea piti hänen päästä puhtaaksi täistä, joista hän ei ollut koskaan kokonaan vapaa majoituspaikoissa käytyään. Järjestettyään tavaransa hän heti ajoi saunaan; ja sieltä, pantuaan ylleen kaupunkilaisvaatteet: tärkätyn paidan ja matkakistussa rutistuneet housut, verkatakin ja palttoon,—läänin päällikön luo. Ravintolan ovenvartijan hankkima ajuri toi hänet täyteläisellä, suurella kirgiisiläis-hevosella ja köykäisellä ajopelillä suuren kauniin rakennuksen eteen, minkä ovella seisoi vahtisotamiehiä ja pölisi. Talon edessä ja takana oli puutarha, jossa lehdettömäin, paljaina töröttävien koivun ja haavan oksain keskellä kuuset ja männyt tummina ja tiheinä viheriöitsivät.
Kenraali ei ollut terve eikä ottanut vastaan. Nehljudof pyysi kuitenkin vahtimestaria jättämään hänen käyntikorttinsa ja vahtimestari palasi suotuisalla vastauksella: