Päivällisillä keskusteltiin katkonaisesti eri aineista, milloin Intiasta, josta englantilainen kertoi, milloin Tonkinin retkikunnasta, jota kenraali ankarasti tuomitsi, milloin siperialaisesta petollisuudesta ja lahjomisesta. Näistä ei mikään huvittanut Nehljudofia.
Mutta päivällisten jälkeen syntyi vierashuoneessa kahvia juotaessa Gladstonista hyvin vilkas keskustelu englantilaisen ja emännän välillä, jossa Nehljudof mielestään tuli lausuneeksi paljon hyvää ja viisasta, minkä muut huomasivat.
Ja Nehljudofin tuli päivällisen, viinin ja kahvin jälkeen hyvin hyvä olla istuessaan pehmeässä nojatuolissa suopeiden ja hyvin kasvatettujen ihmisten seurassa. Mutta kun emäntä englantilaisen pyynnöstä istuutui entisen departementin päällikön kanssa pianon ääreen ja he alkoivat soittaa hyvin harjoittamaansa Beethovenin 5:ttä sinfoniaa, tunsi Nehljudof täydellisen itseensä tyytymisen mielialan, jommoista hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut, aivan kun hän nyt vasta olisi saanut tietää, kuinka hyvä ihminen hän oikeastaan oli.
Piaano oli erinomainen, sinfonia suoritettiin mainiosti. Ainakin
Nehljudofin mielestä, joka rakasti ja tunsi tätä sinfoniaa.
Kuunnellessaan tuota ihanaa andantea, hän tunsi kutkutusta nenässään
pelkästä liikutuksesta oman itsensä ja kaikkien hyveittensä vuoksi.
Kiitettyään emäntää pitkästä aikaa taas nauttimastansa soitannosta Nehljudof jo tahtoi jättää hyvästi ja lähteä, kuin emännän tytär lähestyi päättäväisenä Nehljudofia ja sanoi punastuen hänelle.
—Te kyselitte lapsistani; ehkä tahtoisitte nähdä heitä?
—Hänestä näyttää että kaikkia huvittaa nähdä hänen lapsiaan,—sanoi äiti hymyillen tyttären suloiselle kömpelyydelle.—Ruhtinas ei ole ollenkaan siitä huvitettu.
—Päinvastoin olen hyvin huvitettu,—sanoi Nehljudof liikutettuna tästä laitojen yli vuotavasta onnellisesta rakkaudesta.—Näyttäkää kaikin mokomin.
—Meneekö se nyt näyttämään pienosiaan ruhtinaalle,—huusi kenraali nauraen korttipöydän luota, minkä ääressä hän istui vävynsä, kullankauppiaan ja ajutantin kanssa.—Täyttäkääpä nyt velvollisuutenne.
Nuori nainen, nähtävästi ihan kiihoittuneena siitä, että hänen lapsiaan tullaan kohta arvostelemaan, kulki nopein askelin Nehljudofin edellä sisähuoneisiin. Kolmannessa korkeassa, valkeatapeettisessa huoneessa, jota valaisi pieni tummavarjostiminen lamppu, seisoi vierekkäin kaksi pientä sänkyä ja niiden välillä istui valkoisessa peleriinissä lastenhoitaja, kasvoista päättäen hyväluontoinen siperialainen. Hoitaja nousi ylös ja, kumarsi. Äiti kumartui ensimäiseen sänkyyn, jossa suu auki hiljaan nukkui kaksivuotias tyttö, pitkät kiharaiset hiukset sekasin tyynyllä.