— Onko tuo nyt se kauhea pappi? Onhan päivänselvää, että yhä vielä näen unta.
Ja hän koetti saada miehen kiinni hänen omista sanoistaan:
— Olettehan kuollut, mitäpä siis enää teette sukilla?
— Kuka sinulle takaa, että olen kuollut? Päinvastoin olen niin elävä kuin suinkin, ja olen tässä. Ja viipymättä karkoitan tästä pappilastani poikasi ja hänen kanssaan sinut. Kuka käski teidän asettua tähän asumaan! Olisi ollut parempi, että poikasi olisi valinnut isänsä ammatin. Mutta sinä olet kunnianhimoinen nainen. Olet tahtonut päästä piiasta emännäksi. Nyt saat palkkasi.
— Kyllä me lähdemme matkoihimme, — äiti sanoi nöyrästi ja surullisesti. En halua mitään sen hartaammin. Ihminen vai aave, mikä lienetkin, malta mielesi vain muutamia päiviä. Me lähdemme pois.
— Ja minne aiotte lähteä? Täällä tai muualla, yhdentekevää. Kuule pikemmin toisen neuvoa, joka paremmin ymmärtää asian. Anna Paulosi noudattaa kohtalonsa kutsua! Anna hänen tutustua naiseen. Muuten hänen käy, niinkuin minun on käynyt. Nuorena en välittänyt naisista enkä muista huvituksista. Minäkin tahdoin ansaita Paratiisin, enkä ymmärtänyt, että Paratiisi on täällä maan päällä. Kun älysin sen, oli jo liian myöhäistä. Käteni ei enää ylettynyt poimimaan puun hedelmiä, eivätkä polveni taipuneet notkistumaan lähteen partaalle, jotta olisin voinut sammuttaa janoni. Silloin aloin juoda viiniä, polttaa piippua ja lyödä korttia kylän nuorten tyhjäntoimittajien kanssa. Tyhjäntoimittajiksi te muut heitä sanoitte; mutta tosiasiassa he olivat kelpo nuorukaisia, jotka omalla tavallaan nauttivat elämästä. Heidän seuransa virkisti. Se tuotti hiukan lämpöä ja iloa kuten seurustelu poikien kanssa heidän loma-aikoinaan. Mutta näillä pojilla oli aina lomaa, ja sentähden he olivat iloisempia ja huolettomampia kuin ne pojat, jotka tietävät, että heidän taas täytyy palata kouluun ja alistua sen ikeeseen.
Miehen jutellessa tähän tapaan äiti ajatteli:
— Hän puhuu näin siksi, että tahtoo viedä minut harhaan ja syöstä Pauloni kadotukseen. Hänet on lähettänyt herransa ja mestarinsa paholainen. Minun on paras pitää varani.
Silti hän vastoin tahtoaan kuunteli toista mielellään, jopa osaksi myönsi hänen olevan oikeassa. Hän ajatteli, että hänen Paulonsa saattoi, huolimatta äidin ponnistuksista, hänkin lähteä "lomalle", ja äidinsydän alkoi jo pohtia, miten puolustaisi häntä.
— Voittehan olla oikeassa, — hän virkkoi entistään nöyremmin ja surullisemmin, mutta tällä kertaa vähän teeskennellen. — Olenhan yksinkertainen vaimoparka, joka ei ymmärrä mitään. Yhden seikan tiedän kuitenkin varmasti: Jumala on luonut meidät tähän maailmaan kärsimään.