— Jumala on luonut meidät tähän maailmaan nauttimaan; hän tuottaa meille kärsimystä rangaistakseen meitä siitä, ettemme ole osanneet nauttia. Näin on asianlaita, sinä typerä nainen. Jumala on luonut maailman kaikkine kauniine asioineen ja on lahjoittanut sen ihmiselle, jotta hän siitä nauttisi. Houkkio se, joka ei käsitä tätä. Muutoin ei tarkoitukseni ole muuttaa vakaumustasi, kuten näyt luulevan. Tarkoitukseni on karkoittaa teidät kauas täältä, sinut ja Paulosi. Sen pahempi teille, jos olette kuvitelleet voivanne jäädä tänne olemaan.
— Me lähdemme, älkää epäilkökään, me lähdemme täältä pian. Voin luvata sen teille, olen lujasti päättänyt sen.
— Puhut vain, koska pelkäät minua. Mutta teet väärin siinä, että pelkäät minua. Luulet ehkä, että minä pidätin jalkojasi ja estin tulitikkuja syttymästä. Ja jospa niin olisi ollutkin, niin ei silti ole sanottu, että tahtoisin pahaa sinulle ja pojallesi. Minä vain haluan teidän menevän tiehenne. Mutta pidä varasi: jollet täytä lupaustasi, saat katua sitä. Silloin näemme toisemme jälleen, ja silloin muistutan mieleesi tämän keskustelumme. Siksi aikaa jätän sinulle sukkani parsittaviksi.
— Hyvä, voinhan parsia.
— Sulje siis silmäsi, niin ettet näe paljaita jalkojani. Kas! Kas! — mies virkkoi naurahtaen ja riisuen toisen jalan kengän työntämällä sitä toisen kärjellä ja kumartuen sitten riisumaan sukkiaan. — Eipä yksikään nainen ole vielä nähnyt paljaita sääriäni, vaikka he niin ovatkin parjanneet minua. Ja sinä, joka olet vanha ja ruma, olet ensimmäinen nainen, joka näkee ne. Tässä toinen sukka ja tässä toinen. Palaanpa pian noutamaan niitä…
* * * * *
Äiti avasi silmänsä ja värähti, taaskin hän oli yksin ja keittiön ulkoseinää vasten rynnisteli myrsky.
— Hyvä Jumala, millaisia unia, — hän mutisi huoaten.
Silti hän kumartui etsimään sukkia ja luuli samalla kuulevansa aaveen askelet, joka poistui, kulkematta kuitenkaan ulos alaovesta.
* * * * *