Kun Paulo yöllisen seikkailunsa jälkeen taas kulki niityn poikki, hänestäkin tuntui siltä, että myrskyssä oli jotakin elollista, jotakin kamalaa. Se työnsi häntä milloin eteenpäin, milloin taas takaisin. Se sai hänet tuntemaan kylmiä väreitä äskeisen hehkuvan unelman jälkeen, ja samalla se painoi hänen vaatteensa ihoon kiinni. Niiden kosketus sai hänet intohimosta vavisten muistelemaan, miten tuon naisen vartalo oli painautunut häntä vasten lemmensyleilyssä.

Tien mutkassa kirkon kohdalla tuuli puhalsi niin rajusti, että hänen hetkeksi täytyi pysähtyä pää kumarassa, pidellen toisella kädellään hattuaan, toisella vaippaansa. Hänen hengitystään salpasi, ja hän tunsi samanlaista huimausta kuin muinoin äiti oli tuntenut kukkulan kaltaalla huomatessaan, että kantoi lasta sydämensä alla.

Hänkin tunsi, osaksi kammoten, osaksi hurmautuneena, että hänen sisimmässään tuona hetkenä syntyi jotakin suurta ja hirvittävää. Hän oli ensi kertaa täysin tietoinen siitä, että hän rakasti tuota naista aistillisesti, ja että tuo rakkaus antoi hänen maistaa hurmiota.

Muutamia hetkiä aikaisemmin hän oli vielä ollut sen harhaluulon vallassa, jota hän vakuutti sekä itselleen että tuolle naisellekin, että rakasti häntä ainoastaan henkisesti. Mutta tuo nainen oli ensin katsonut häneen, ja heidän ensi kohtaamisestaan saakka hänen silmänsä olivat tavoitelleet hänen, Paulon, katsetta rukoillen myötätuntoa ja rakkautta.

Ja vähitellen hän oli antautunut tuon katseen valtaan, oli säälistä lähestynyt tuota naista. Heitä ympäröivä yksinäisyys lähensi heitä molempia toisiinsa.

Ja sitten heidän katseensa olivat yhä etsineet toisiaan, heidän kätensä kietoutuneet yhteen, tänään Paulo oli suudellut häntä. Ja nyt hänen verensä, joka niin monena vuotena oli pysynyt rauhallisena, äkkiä kiehahti kuin kuuma neste. Aistit alistuivat ollen samalla voitettuina ja voittajina.

Ja tuo nainen oli ehdottanut hänelle, että pakenisivat seudulta, eläisivät ja kuolisivat yhdessä. Hurmiotilassaan Paulo oli suostunut ehdotukseen. Heidän oli määrä tavata toisensa seuraavana yönä neuvotellakseen lähemmin asiasta.

Nyt ulkomaailman todellisuus ja myrsky, joka näytti aikovan repiä vaatteet hänen yltään, poistivat lumouksen verhon.

Hän pysähtyi hengästyneenä kirkon oven eteen. Jäätävä vilunpuuska puistatti hänen ruumistaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi seisonut alasti siinä kylän korkeimmalla kohdalla, ja kuin hänen poloiset seurakuntalaisensa sikeästä unestaankin olisivat nähneet hänet sellaisena, alastomana, synnin tahraamana.

Siitä huolimatta hän harkitsi, miten parhaiten pääsisi pakenemaan naisen kanssa, joka oli maininnut omistavansa paljon rahaa…