— Luuletko puhuvasi lapselle? Olen vanha, sinä olet tehnyt minut vanhaksi muutamassa tunnissa. Elämäni suora viiva! Se merkitsee kai, että tätä lemmenkuhertelua jatkuisi salaa, eikö niin? Minun kai pitäisi ottaa itselleni aviomies, antaa sinun vihkiä meidät… ja silti tapaisimme toisiamme ja pettäisimme kaikkia koko ikämme? Mene, mene, et tunne minua, jos luulet, että suostuisin sellaiseen. Viime yönä sanoit: 'Lähtekäämme pois tältä seudulta, minä teen työtä, solmikaamme avioliitto'. Etkö sanonut niin? Voitko kieltää? Ja tänä yönä olet tullut puhumaan minulle Jumalasta ja uhrautumisesta. Olkoon siis kaikki lopussa. Erotkaamme. Mutta sinun on poistuttava paikkakunnalta jo tänä yönä. En tahdo enää nähdä sinua. Jos huomisaamuna vielä toimitat Jumalanpalvelusta kirkossamme, tulen sinne ja alttarin äärestä sanon kokoontuneelle seurakunnalle: Tässä on teidän pyhimyksenne, joka päivällä tekee ihmeitä ja yöllä hiipii yksinäisten nuorten naisten luo viettelemään heitä!
Paulo yritti vielä kädellään sulkea hänen huulensa. Mutta kun hän yhä toisti ääneen: — Mene, mene! Paulo veti hänen päänsä luokseen ja painoi sitä povelleen katsoen pelästyneenä suljettuja ovia. Hän muisti äitinsä sanat, tuon äänen, joka kaikui salaperäisesti pimeässä: "Pappivainaja istuutui viereeni ja sanoi: 'Karkoitan pian sinut ja poikasi tästä pappilasta'".
— Agnese, Agnese, hourit, — hän vaikeroi painaen kasvonsa vasten hänen kaulaansa. Mutta Agnese irroittautui ja vetäytyi kauas hänen luotaan.
— Rauhoitu, kuule minua. Ei mitään ole auttamattomasti hukassa. Etkö tunne, kuinka rakastan sinua? Tuhat kertaa enemmän kuin ennen. En lähde pois. Tahdon olla lähellä sinua pelastaakseni sinut, tarjotakseni sinulle sieluni, samoin kuin tarjoan sen Jumalalle kuolinhetkenäni. Mitä tiedät siitä, mitä olen kärsinyt eilisyöstä tähän hetkeen asti? Pakenin ja vein sinut mukanani. Pakenin niinkuin se, jonka vaatteet palavat ja joka juoksemalla luulee vapautuvansa liekeistä, vaikka ne siitä vain yltyvät. Kuinka levottomana olenkaan tänään harhaillut paikasta toiseen. Mitä kaikkea olen tehnyt, jotta en palaisi tänne? Ja kuitenkin olen palannut, en ole voinut muuta tehdä. Enhän petä sinua enkä unhota. En tahdo unhottaa sinua. Mutta meidän täytyy tästälähin pysyä puhtaina, Agnese. Meidän pitää säilyttää rakkautemme iäisyyttä varten, liittää se elämän yleviin arvoihin, kärsimykseen, itsehillintään, kuolemaan, itse Jumalaan. Ymmärrätkö nämä seikat, Agnese? Ymmärräthän, sano se minulle.
Agnese työnsi hänet luotaan sysäten häntä rajusti rintaan. Lopulta hänen onnistui irtautua. Hän ojensi vartalonsa jäykäksi. Hänen kauniit kiiltävät hiuksensa näyttivät jäykkien kasvojen ympäri käärityiltä siteiltä.
Hänen suunsa oli sulkeutunut, kulmakarvat rypistyneet. Näytti siltä kuin hän olisi äkkiä nukahtanut hirvittävään uneen, kostonuneen. Ja Paulo pelkäsi enemmän tätä äänettömyyttä ja liikkumattomuutta kuin hänen järjettömiä sanojaan ja kouristavia liikkeitään.
Hän tarttui jälleen Agnesen käsiin ja painoi niitä. Mutta kummankaan kädet eivät enää tunteneet iloa, rakkaudenpuristuksia.
— Agnese, huomaathan nyt, että myönnät minun olevan oikeassa. Olet taas herttainen ja hyvä. Mene nyt levolle, ja huomenna alkaa meille molemmille uusi elämä. Kohtaamme toisemme niin usein kuin haluat. Minä olen oleva ystäväsi, veljesi. Tuemme toinen toistamme. Minun elämäni on sinun hallussasi. Menettele kanssani niinkuin tahdot. Kuolinhetkeeni asti olen sinun, ja senkin jälkeen iankaikkisuudessa.
Paulon saarnanuotti ärsytti jälleen Agnesea. Hän väänteli käsiään Paulon käsissä ja liikutti huuliaan puhuakseen. Mutta kun Paulo hellitti hänen kätensä, hän yhdisti kätensä sylissään ja painoi päänsä kumaraan. Hänen kasvonsa heijastivat nyt surua, mutta lujaa, epätoivoista surua.
Paulo ei herjennyt häntä katselemasta, mutta katseli häntä kuin kuolevaa. Ja hänen ahdistuksensa kiihtyi. Hän laskeutui tytön jalkojen juureen, painoi päänsä hänen polvilleen ja suuteli hänen käsiään. Hän ei enää välittänyt siitä, näkikö joku hänet, kuuliko joku hänen puheensa. Hän oli naisen jalkojen juuressa, polvillaan hänen surunsa edessä, niinkuin Jeesus äitinsä povella.