— Eikö tämä viaton olento sano sinulle mitään? Ja eikö omatuntosi sano sinulle mitään? Kuuntele sen ääntä. Sinulla on vielä aikaa. Eikö Jumala, joka näkee kaiken, ole tyytyväisempi, jos sinä sen sijaan, mitä nyt aiot tehdä, annat tälle viattomalle lapselle isän?
Hän vaikeni katsellen Eliasta ja odottaen vastausta. Elias laski vapisevan kätensä pienokaisen päälaelle hyväillen sitä vaistomaisesti.
— Mitä minun pitäisi sinulle sanoa? Se on nyt liian myöhäistä,
Maddalena, — Elias soperteli.
— Ei, se ei ole liian myöhäistä!
— Se on liian myöhäistä. Siitä nousisi kauhea hälinä, minua sanottaisiin mielipuoleksi.
— Vai niin, — Maddalena virkkoi katkerasti — ja pahojen kielten pelosta et kuuntele omantuntosi ääntä.
— Omatuntoni juuri vaatii minua kulkemaan edelleen sitä tietä, jonka olen valinnut, Maddalena! — Elias sanoi vakavasti, kohottamatta katsettaan ja yhä hyväillen pikku Berteä. — Ja jos nyt riisuisinkin tämän puvun yltäni ja ottaisin sinut vaimokseni, niin voisimmeko koskaan sanoa ihmisille, että tämä poika on meidän?
— Emme kylläkään ihmisten edessä, Elias! Ihmisten edessä hän ei koskaan ole sinun poikasi, mutta sinä voisit silti suhtautua häneen kuin omaan poikaasi.
— Voinhan muutenkin rakastaa häntä yhtä suuresti ja huolehtia hänestä yhtä hyvin. Ei kukaan estä minua uudessa asemassani täyttämästä velvollisuuttani häntä kohtaan.
— Ei, ei, — Maddalena sanoi epätoivoissaan pudistaen päätään. — Se ei ole kuitenkaan samaa!