— Heittiö, minäkö! Kas, kas Arrita Scadan tytärtä! Kirottu olkoon se hetki, jolloin otin sinut.
Siinä rapisi haukkumasanoja. Juuri silloin Elias tuli kotiin, ja Annedda muori meni pihalle auttamaan häntä tavaroiden purkamisessa hevosen selästä. Elias kuuli kiistan ja tunsi sydämensä kutistuvan kokoon.
— Mikä heitä vaivaa? — hän kysyi kiristäen hampaitaan. — Mistä he riitelevät? Hyi, — hän virkkoi kuultuaan äidin kuiskaavan muutaman selittävän sanan, — se on häpeä. Onko Pietro tulemassa hulluksi? Meidän talostamme tulee pian häpeänpaikka. On aika, että tällaisesta tehdään loppu.
— Eikö mitä. Nyt se vasta alkaa, — tiuskaisi Pietro, joka oli kuunnellut ovella silmät vihasta säihkyvinä. — Äläkä sinä Elias pistä nenääsi tähän, jollet tahdo osaasi sinäkin.
— Mies, — Elias huusi, ajattele, mitä sanot!
— Ajattele itse! Minä olen mies, mutta sinä olet heittiö, ja varo sekaantumasta minun asioihini.
— Lopettakaa jo, pojat, lopettakaa jo. Mitä tämä merkitsee? Tällaista ei ole milloinkaan ennen tapahtunut tässä talossa! — Annedda muori sanoi hyvin kalpeana ja vaikeroivalla äänellä.
— Minä olen isäntä talossa, — Pietro huusi töykeästi, — että sen tiedätte. Ja jos joku toinen rupeaa komentelemaan täällä, olen valmis ruhjomaan hänet kuin heinäsirkan.
He menivät keittiöön, ja kun Maddalena näki Eliaksen ja kuuli Pietron ja anoppinsa sanat, hän purskahti itkuun. Ja tämä ärsytti vielä enemmän Eliasta Pietroa vastaan ja Pietroa Maddalenaa vastaan.
— Niin tietysti, turvaudu sinä vain kyyneliin. Se on niin naisväen kaltaista. Katso vain, että käyttäydyt tässä siivosti, muuten minä tiedän, kuka saa maistaa keppiä.