— Vai on aikaa? Mitä sanotkaan? Voi sitä, joka siirtää tärkeän asian huomiseen! Sinä olet jälleen langennut syntiin, pahahenki vie sinut harhateille.
— En minä kulje synnin teillä! Mitä joutavia puhuttekaan! — Elias virkkoi välinpitämättömästi.
Pappi Porcheddu säikähti. Hän olisi kernaammin suonut, että Elias olisi tunnustanut syntinsä, vaikkapa uhmaillen ja kiroillenkin. Mutta tämä välinpitämättömyys, tämä teeskentely oli hänen mielestään turmeltuneisuuden huippu.
— Elias, Elias, — hän sanoi ääni mielenliikutuksesta värähdellen. Huomaa, minne olet luisumassa, palaa omaan itseesi. Voi sitä, joka kylvää lihassa, sillä hän on niittävä katoavaisuutta, ja autuas ken kylvää hengessä, sillä hän on niittävä iankaikkisen elämän…
Elias pudisti päätään moneen kertaan.
— Enhän minä käsitä noita asioita, papithan vain ymmärtävät niitä. Muutoin en tee syntiä, en tee kenellekään pahaa. Se on vain teidän päähänpistonne, parasta karkoittaa se pois.
— Sinä et käsitä näitä asioita, mutta saatat aavistaa, mitä seurauksia synnistäsi voi olla. Ajattelehan vain, jos salaisuus jonakin päivänä tulee ilmi. Mikä kauhea murhenäytelmä! Ajattele äitiäsi, ajattele isääsi! Ajattele, ettei synti pitkään voi pysyä salassa, sillä missä on tuli, on savuakin.
— Enhän minä tee syntiä, — toisti toinen itsepäisen välinpitämättömästi. — Eihän voi tapahtua mitään, kun ei ole mitään.
Sen pitemmälle ei päästy. Ja Porcheddu jätti hänet heittäen kaiken toivon pelastaa hänet. Mutta Eliakseen tämä keskustelu teki syvän vaikutuksen. Olihan hänen onnensa suuresti tunnonvaivan, pelon, synninkammon katkeroittama! Hän ajatteli yhä uudelleen ja toisti itsekseen kaikkia niitä asioita, jotka pappi oli hänelle sanonut. Mutta hän ei voinut eikä yrittänytkään voittaa itseään. Nautinnon jälkeen hän aina tunsi raatelevaa surua, tunnonvaivoja ja inhoa, mutta hän palasi aina nauttimaan rikollisesta onnestaan paetakseen tuota surua, tuota tunnontuskaa. Sitäpaitsi hän kaikkein epätoivoisimpina hetkinään alkoi tuntea inhoa Maddalenaa kohtaan.
— Hän on viettelemys, — hän virkkoi itsekseen keskustelun jälkeen, joka hänellä oli ollut papin kanssa. — Hän on syössyt minut turmioon. Miksi hän tulikaan tielleni? Miksi hän houkutteli minua? Eikö hän ajattele Jumalaa ja iankaikkista elämää, tuo nainen?