Maddalena kumartui hänen puoleensa intohimon huumaamana, — Entä sinä, miksi et ole palannut luokseni? Elias! Elias! Elias! — hän jatkoi vaikeroiden ja ottaen hänen päänsä käsiensä väliin yhä kasvavan intohimoisen kiihkon vallassa. Etkö näe, että kuolen. Kun sinä et tullut, minä tulin!
Ja hän peitti Eliaksen kasvot suudelmillaan. Elias ei enää nähnyt mitään ollen saman huumauksen vallassa. Ja taas he unohtivat koko maailman.
* * * * *
Koko paaston ajan pappi Porcheddu turhaan odotti Eliasta. Hän kyseli tätä ja sai tietää, että nuori mies usein kävi Nuorossa, mikä herätti papissa epäluuloa.
— Hän on kaiketi jälleen langennut! — hän ajatteli. — Ja minä saan seistä naama nolona piispan edessä nyt kun neuvottelut nuoren miehen pääsystä pappisseminaariin ovat onnistuneet niin hyvin. Vai papiksi, papiksi! Kylläpä hänestä tulisi kaunis pappi. Mutta joka tapauksessa tästä on tehtävä loppu, muuten juttu voi päättyä surullisesti.
Silloin hän itse lähti hakemaan Eliasta, kunnes löysi hänet.
— Olen odottanut sinua, — hän sanoi katsoen nuorukaista tuimasti silmiin. Mutta Eliaksen kylmä, kartteleva katse kaihti papin silmiä, ja hänen kasvonsa olivat intohimon ja synnin runtelemat.
— En ole voinut tulla.
— Miksi et ole voinut?
— Olen harkinnut asiaa. Olen arvoton käymään ehtoollisella, ja onhan vielä aikaa, herra kappalainen.