— Mutta mitä voimme tehdä? Regina kysyi. Eihän meitä ole totutettu työhön!
Senaattori ei näyttänyt ottaneen huomioon hänen sanojaan. Hän antoi kuvauksen englantilaisesta yhteiskunnasta, jossa porvarit, virkailijat, jopa työläisetkin seuraavat kirjallisuutta, taidetta ja politiikkaa, ja pohtivat kaikkea. Eikä naisilla ole ikävä, he kun tekevät työtä ja ansaitsevat. Monet sadat kirjailijattaret, kääntäjät, sanomalehtien kirjeenvaihtajat ansaitsevat enemmän kuin kymmenentuhatta liiraa vuodessa. Mrs Humphrey Ward… niin, tiedättekö paljonko hän ansaitsee jokaisella kirjallaan?
Regina ei tiennyt, paljonko mrs Humphrey Ward ansaitsi.
— Seitsemän, kahdeksantuhatta puntaa.
Arduina laski äkkiä päässään:
— Yli kahdensadantuhannen liiran? — hän sanoi pelästyneen näköisenä.
Hyvä Jumala, minä en tahtoisi ansaita niin paljon.
— Miksi?
— Siksi, että tulisin hulluksi.
— Italiassa… — Regina alkoi.
— Italiassakin naisella on hyvä tilaisuus ansaitsemiseen. Tehdä työtä, tehdä työtä — siinä koko salaisuus.