— Antoivatko ne sinulle siellä unijuomaa? Puhu toki, miehenretku!
Costantino katsoi häneen ihmetellen. Simone näytti hänestä muuttuneelta, näytti vähäpätöiseltä. Hän ei enää herättänyt hänessä pelkoa eikä kunnioitusta. — Tuntui siltä kuin Marianna olisi paljastanut hänet parilla sanalla.
— Missä olet ollut? — kysyi Costantino ankarana.
— Mitä se sinuun kuuluu. Nyt olen tässä. — Puhu siis. Näitkö hänet?
— Näinpä kyllä.
— Missä? Hänen kotonaanko?
— Hänen karjamajassaan.
— Vai karjamajassa.
Valo ja lintujen liverrykset, jotka värähtelivät ulkona, tunkivat hänen sydämeensä. Hänen jäykkyytensä alkoi sulaa. Hän veti kädet polvilta, painoi lakkia syvemmälle otsalleen ja taivutti päänsä.
— Miksi karjamajassa? — hän kysyi puoliääneen, ikäänkuin itsekseen.