— Mariannaan ne eivät käy käsiksi, sillä ne tietävät varsin hyvin, että vaikka riisuisivat paidan hänen päältään, hän ei siitä välittäisi tuon taivaallista.
Silloin Marianna huomautti vilkastuen:
— Kuinka niin? Enkö sitten pidä huolta itsestäni?
Sebastiano kääntyi sivulle ja siirsi jakkaransa Mariannan viereen. Hän oli sinä iltana leikkisällä tuulella, mutta sanoi pisteliäitäkin seikkoja.
— Totta kai, Marianna, huolehdit itsestäsi. Mutta laiminlyöt kaikkein parhaan. Annat ajan mennä menojaan. Mitä teetkään täällä yksin kuin lumikko pesässään?
— Mitä se sinua koskee? Vai onko sinulla jokin ehdotus?
— Saattaapa ollakin! Mutta antakaa minulle ensin jotakin juotavaa, naiset. Ja antakaakin hyvää viiniä, jumaliste.
Palvelijatar läksi noutamaan viiniä.
— Oletko käynyt karjatalossa? — kysyi Marianna, hiljentäen ääntään. Ja hän luuli huomaavansa, miten miehen silmät säihkyivät, ja melkein pelkäsi vastausta.
Niin, hän oli todella käynyt karjatalossa. Hän oli nähnyt Mariannan isän, hänen palvelijansa, karjan ja miehet, jotka irroittivat puista Ozieren liikemiesten tilaamaa korkkiainetta. Siinä kaikki. Mutta pelkästään niiden paikkojen mainitseminen, jonne Marianna oli jättänyt sydämensä, aiheutti hänessä sisäisen väristyksen ja herätti valonaistimuksen pimeässä. Ja hän odotti, että Sebastiano kertoisi lisää. Mutta tämä lasketteli leikkiä palvelijattarelle, ojentaen hänelle lasin täytettäväksi ja nykäisten häntä esiliinasta.