Eivät karjatalon miehet edes tänä iltana tulleet tervehtimään. Iltapäivällä Sebastiano oli tapansa mukaan käynyt epämääräisellä tervehdyksellään, oli laskenut leikkiä palvelijattarelle, kehoittaen häntä huolellisesti sulkemaan portin tuona yönä, koska »kolme Itämaan viisasta» jo oli tulossa ja joukoittain varkaita samoili seudulla haeskellen heitä, käyttäen hyväkseen kaikkea, minkä suinkin saivat käsiinsä. Ja viimein hän huolellisesti pukien vaipan ylleen sanoi lähtiessään serkulleen katsoen häntä silmiin:
— Tänä iltana ihailijasi aivan varmaankin tuo sinulle lihavan porsaan, josta kai säästät minulle palan.
Näin hän kiusasi häntä salaviittauksillaan. Ehkä tuollaiset puheet olivat pelkkää pilaa, mutta niillä oli se vaikutus, että Marianna tunsi sydämensä rajusti sykkivän joka kerta kuin hänet näki. Kuitenkaan ei Simonen nimeä koskaan oltu mainittu heidän keskusteluissaan.
Sebastianon mentyä Fidela sulki portin. Ilta näytti muodostuvan surulliseksi molemmille yksinäisille naisille. Mutta olihan jouluaatto aina ollut samanlainen, aina kaniikin ajoilta asti, joka meni kirkkoon puoliyön aikaan palvelijan saattamana, sallimatta naisten liittyä seuraansa tai kutsua jouluvieraita, ja kirkosta palattuaan hän illallista syömättä vetäytyi huoneeseensa. Ei, Marianna ei koskaan ollut huvitellut, ei edes kuusitoistavuotiaana.
Ilta-aterian jälkeen hän istui lieden ääressä; ja vaikka pesän punainen hohde ympäröi häntä, hänestä tuntui kylmältä ja että hän yhä vielä oli tyttö, joka yksin, salaa laskeutui yläkerrasta alas setänsä paluuta odottamaan ja toivoi, että tämä toisi jonkun mukanaan, ja että hiukan vietettäisiin joulua niinkuin muissa kristillisissä kodeissa.
Eräänä vuonna Simone oli saattanut kaniikin jouluyöjumalanpalvelukseen. Mutta heidän palattuaan sieltä hän oli pyytänyt lupaa lähteä illalliselle vanhempiensa luo, eikä Marianna siitä illasta muistanut enempää.
Muuten hän ei mielellään muistellut sitä lyhyttä aikaa, jolloin Simone oli ollut hänen palveluksessaan. Silloinen Simone oli ollut toisenlainen, nöyrä kuin orja, muuan niitä monia surullisia kuvia, jotka olivat kadonneet menneisyyden kehyksistä, kasvot, jotka olivat uponneet kaivon pohjaan.
Lopetettuaan askareensa Fidela lukitsi oven ja istuutui hänkin valkean eteen permannolle. Marianna katseli seinälle kuvastuvaa palvelijattaren kotkamaista varjokuvaa ja sanoi katkerana:
— Mitä hauskaa saamme tänä juhlailtana, täti Fide!
— Se on sinun oma vikasi, Marianna; sinä et ole syntynyt huvittelemaan!