— Olen tullut levähtämään kuin matkamies lähteen partaalle, — hän vastasi, äänessä lievä ivansävy.
Sitten hän katsahti Mariannaan ikäänkuin anteeksi pyytäen.
Marianna hymyili hänelle ja kysyi:
— No, entä mitä sanot minulle? Voit puhua vapaasti, — hän lisäsi, —
Fidela tietää kaiken.
— Marianna, — sanoi nuori mies, — asia on vaikeampi kuin luulimmekaan. Olen puhunut äitini kanssa, ja hän meni erään papin luo, pyytäen häntä salaa vihkimään meidät. Äiti ei suoraan maininnut sinun nimeäsi, hän sanoi ainoastaan, että minä tahdon solmia avioliiton erään naisen kanssa, ennenkuin menen vankilaan. Tuo pappi kieltäytyi ja huomautti, että kaikki Nuoron papit tekisivät samoin kuin hän. He pelkäävät kuin jänikset pakkasella. Äitini ei silti ole menettänyt toivoa. Mutta yritys vaatii aikaa…
Marianna katsoi maahan ja vaikeni hiukan epäluuloisena. Näytti siltä, kuin hän ei olisi täysin luottanut Simonen sanoihin, jonka kasvot hulmahtivat punaisiksi.
— Marianna!
— No mitä?
— Mitä sanot tähän?
— Simone, uskonhan mitä sanot, — hän virkkoi nousten. — Mutta pyydän sinulta yhtä. Että äitisi puhuu kanssani.