Matteu Corbu, suursyömäri, itsekin kerskaili hyvästä ruokahalustaan ja oli kerran kertonut syöneensä kokonaisen lampaan.
Don Simonen pila houkutteli muut vieraat nauramaan. Tehdäkseen mieliksi isännälle muutamat alkoivat ahdistella vanhaa Matteuta pilapuheillaan.
— Millainen olikaan lempilaulusi nuoruudessasi, Matteu? kysyi ukko
Chiru. Koetapas muistella!
Mutta tuo pikku äijä, joka oli kuin pieni Pyhä Pietari, hänellä kun oli kalju, ja niskassa pitkä hiustöyhtö, söi aivan rauhallisesti vastaamatta mitään.
Hänen vieressään istuva sokea nuorukainen, Niculinu, hypisteli pöytäliinaa ja sanoi hymyillen:
— Et näy muistavan, Matteu. Oletko kuuro? Mutta minä muistan sinun laulunpätkäsi:
Jos makaroneja oisivat vuoret,
ja laaksot juustoja täynnä…
Rosa kuunteli tarkkaavasti. Äkkiä hän purskahti nauruun ja tahtoi kuiskata jotakin don Simonen korvaan.
— Mitä sanot? En kuule!
Rosa laskeutui kömpelösti tuolista lattialle ja nykäisi vanhuksen takin lievettä. Ukko nousi ja meni tytön mukana keittiöön.