— Asia on nähkääs niin, Proto virkkaa hieman hermostuneesti, että tuo tyttö kernaasti juoksentelee kylällä ja lörpöttelee miesten kanssa. Mutta se on kaikille naisille yhteinen tauti ja se menee ohi, kunhan vain…
Tässä syntyy synkkä vaitiolo, jonka aikana kellon raksutus kuuluu käen kukunnalta korvessa. Proto ei jatka, eikä opettaja kysy. Molemmat aavistavat uhkaavan vaaran.
Lopulta Proto, joka tavallisesti katsoo puhetoveriansa suoraan silmiin, luo katseensa maahan ja sanoo:
— Tyttö on edelleen suhteissa tuohon mieheen — tiedätte ketä tarkoitan — ja teidän on välttämättä puututtava asiaan ja tehtävä siitä loppu.
Opettaja ei räpäytä silmäänsäkään. Hän tulee ajatelleeksi erästä Olan leikkiä tytön kavahtaessa isoisänsä kaulaan sanoen: "Saammepa nähdä, kumpi kauemmin voi pitää silmiään auki, luomia vilkuttamatta" — ja puhaltaessa henkeä nauravasta suustaan hänen kasvoilleen. Ja tämä muisto tukee häntä vielä koettelemuksen hetkenä.
— Kuka on sanonut, että Ornellan välit Antonioon vielä jatkuvat? opettaja kysyi ääni lujana.
Proto katsoi ylös, melkein ällistyneenä, kun opettaja tiesikin, että "tuo mies", jonka nimeä he eivät koskaan olleet puheissaan maininneet, oli Antonio.
— Olen nähnyt sen omin silmin. Ensin näin heidän puhelevan keskenään tiellä, ja sitten seurasin tyttöä matkan päästä ja näin hänen menevän sisälle tuohon taloon. Gesuino muutoin todistaa sen.
Opettaja pisti silmälasinsa nenälleen koneellisesti kuten hänen oli tapana tehdä tahtoessaan tarkastaa jotakin läheltä, otti ne taas pois, ja pidellen niitä sormien välissä hän ojensi toisen kätensä kovin paheksuen.
— Ja sellaisen naisen kanssa tahdotte mennä naimisiin? Te, Gesuino ja hän… siitä tulisi kaunis sotku!