Hän hillitsi itsensä. Proto oli loukkautunut. Arvokkaammin kuin opettaja hän virkkoi:
— Minun taloni on aina ollut puhdas, köyhä, mutta puhdas. Ja vakuutan, että niin on oleva aina, tulkoon siihen mikä nainen tahansa.
— Mutta tuo nainen voisi pettää itse Herraa Jumalaakin.
— Jumala ja minä, se on eri asia, Proto vakuutti osoittamatta vähintäkään ivaa. Ja opettaja, jolla joskus oli se suurenmoinen käsitys, että han oli osa itse Jumalasta, tunsi itsensä suuresti erilaiseksi kuin tuo kansanmies.
Hän pyysi joka tapauksessa miettimisaikaa.
* * * * *
Syyskuun ensi päivinä Marga palasi kotiin. Hänen terveytensä oli suuresti parantunut. Aika ajoin kuume oli kokonaan poissa tai vaivasi se häntä ainoastaan iltapäivisin, taas haihtuen auringon laskiessa ja käyden joka kerta lievemmäksi ja lyhytaikaisemmaksi. Ja kun opettaja ei enää näyttäytynyt eikä tullut nostamaan kuukautista raha-avustusta, jota Antonio sopimuksen mukaan oli suorittanut, Marga ja Ola eräänä päivänä lähtivät tervehtimään häntä hänen tyyssijaansa. Nyttemmin kaikki tiesivät, että hän asui siellä yhdessä Ornellan kanssa, jonka raskaudentilaa katsottiin hänen syykseen. Rahvas juoruili siitä, mutta osoittamatta hämmästystä tai ylenkatsetta: tapahtuuhan sellaista maailmassa. Eikä opettajakaan enää ollut siitä pahoillaan. Aikaisempi suru oli jälleen tullut hänen pettämättömäksi toverikseen, mutta silti hän salaa toivoi parempia päiviä. Täytyihän tapahtua jotakin, jollei muuta, niin kuolema tulisi ja lopettaisi hänen kohtalonsa surulliset vaiheet ja vapauttaisi hänen sielunsa ristiriidoista. Ja hän odotti kuin lehti puussa, jonka eräänä päivänä pitää saada rauha tuulelta ja auringolta jä varista maahan.
Hän eli puutarhan puiden ja pensaiden keskellä kuvitellen viljelevänsä maata; tosiasiassa hän etsi itselleen lohdutusta pyrkimällä yhtymään luonnon elämään.
Ja hän luuli olevansa onnellinen joutuessaan kosketuksiin tämän luonnon kanssa, kun persikkapuu pudotteli kypsiä hedelmiään hänen jalkojensa juureen, kun hyönteiset vapaasti mellastelivat hänere hiuksissaan ja vaatteissaan, kun vihreä hämähäkki kiiti hänen kätensä poikki ja leppäterttu, punaisena kuin veripisara, laskeutui hänen multaiselle sormelleen.
Kaikki vain harhaluuloja; hänen sydämensä oli yksinäinen, hänen lyhyt ilonsa liiti pois kuin leppäterttu saavuttuaan hänen sormensa päähän.