Tytöstä tämä leikki oli hauskaa ja hän pyysi isoisää yhä uudestaan sytyttämään sähkön ja taas sammuttamaan sen. Ja vaikka hän oli käynyt yläkerrassa vain muutaman kerran, hän tuntui osaavan ulkoa kaikki siellä olevat esineet ja osoitti niitä vanhukselle. Mutta hän ei kajonnut mihinkään ja varoi hipaisemasta hameellaankaan huonekaluja. Tämä kerros oli koko vuoden vuokrattuna kreiville, joka perheineen muutti siihen kesäksi, tullen joskus jo keväällä. Sen alla oleva kerros oli vaatimattomampi, huonekalut tosin uusia, mutta yksinkertaisia ja esille otetut patjat hajahtivat naftaliinille. Tämä huoneisto vuokrattiin ainoastaan kesäksi.
Silti Ola piti siitä enemmän, se kun hänestä oli kodikkaampi, ja hänen oli lupa käydä tervehtimässä niitä lapsirikkaita perheitä, jotka siinä tavallisesti asuivat ja joiden luo tyttö oli tervetullut.
— Tuolla sisällä on jotakin muuta! tyttö sanoi työntäen isoisää salin ovelle.
Mutta salissa oli sähköjohto epäkunnossa. Tyttö meni silti sisälle käytävän valon opastamana ja veti isoisän mukaansa kuistikolle johtavan ikkunan luukun ääreen.
— Katso tätä, mutta älä koske siihen! hän sanoi yhä puoliääneen.
Opettaja kumartui paremmin nähdäkseen. Nojatuolissa oli istuvassa asennossa vaatenukke, sininen hame yllä. Silmät, vaaleat hiukset, nenä ja suu oli maalattu kankaalle, mutta ne näyttivät todellisilta. Isoisästä tuntui siltä, kuin toiselta puolen hiukan koholla oleva huuli olisi ivallisesti liikkunut ja kuin koko nukessa olisi ollut jotakin elävää ja veitikkamaista.
— Pelästyitkö? Ola kysyi pilkallisesti. Sitten hän ehätti rauhoittamaan: ..
— Se on nukke niinkuin tämäkin.
Äidillisen huolellisesti lapsi laski oman nukkensa tuon toisen viereen ja pakotti nuo molemmat salaperäiset olennot suutelemaan toisiaan. Ja kaikki tämä huvitti häntä niin suuresti, että nauru, joka kauan aikaa oli ollut suuhun sulkeutuneena, remahti esiin hampaiden lomista kuin lähteensuoni, joka murtaa kallionkin. Silloin isoisä heräsi tästä puoleksi pakollisesta lumouksesta, joka sai heidät harhailemaan varkaiden tavoin talossa, joka kuitenkin oli Olan koti. Ja hänestä melkein tuntui, kuin tyttö ja molemmat nuket olisivat ilkkuneet häntä.
— Tämä talo on sinun, hän virkkoi lujasti; ja toivokaamme, että se tuottaa sinulle iloa, kun kasvat isoksi.