Opettaja kertasi ajatuksissaan, mitä oli tapahtunut sinä iltana, jolloin hän sairastui. Hän näki jälleen edessään isänmurhaajan, joka katseli Ornellaa ihastunein silmin, eikä hän enää epäillyt.
— Proto, hän virkkoi hiljaa, on välttämätöntä pitää silmällä tuota tyttöä. Tahdon tietää, minne hän menee ja mitä tekee tänä aamuna.
Proton valtaa uteliaisuus, ja hänen mielessään piilevä kauna ajaa hänet urkkimaan Ornellan askelia ja mahdollisesti kostamaan hänelle.
— Luottakaa minuun. Päivällisaikaan teen teille selkoa kaikesta.
Lähden nyt heti.
Ja jo päivällisaikaan opettaja tiesi, että Orriella todella oli käynyt eräiden sukulaistensa luona, sitten hän oli ostanut kangasta torikauppiaalta ja oli lopuksi käynyt postitoimistossa.
* * * * *
Seuraavana päivänä huono sää alkoi uudelleen. Samoin kuin sotajoukko lyhyen levon jälkeen uudistetuin voimin hyökkää vihollista vastaan, niin myrsky, pakkanen ja lumi raivosivat kirouksenalaisen talon ympärillä.
Silti opettaja nousi vuoteestaan. Ornellan kutomat sukat, Margan Olan nimessä lahjoittama shaali ja lakki, joka hänellä vanhastaan oli, olivat hyvänä apuna talvitamineiden järjestelyssä. Näihin pukeutuneena hän katsoi kuvastimeen ja näytti mielestään itse talven ruumiillistumalta. Mutta sisimmässään hän tunsi kaiken uudistuneeksi ja mielensä olevan täynnä lujia päätöksiä tulevaisuuden varalie.
Hän istuutui takkavalkean ääreen ja alkoi lukea viime päivien lehtiä, mutta ei hetkeksikään herjennyt pitämästä silmällä Ornellaa odottaen sopivaa tilaisuutta pelastaakseen tämän siitä uudesta vaarasta, jota kohti hän sokeasti syöksyi.
Ornella ei tullut lieden lähettyville. Lopetettuaan askareensa hän istuutui pöydän ääreen ompelemaan lapsen vaatteita. Opettaja kuuli hänen raskaan hengityksensä eikä ollut varma siitä, etteikö hän mielessään hautonut synkkiä tuumia.