Kukon kolmannesti laulaessa pieni kätilö saapui ajaen hiljaa polkupyörällä.
Hän oli pienikokoinen ja hyvin nuori, ja häntä olisi voinut luulla tytöksi, ellei uurteinen otsa ja sinisten kehien ympäröimät väsyneet tummat silmät olisi puhuneet selvää kieltään valvottujen öiden rasituksista.
Asettaessaan pyöränsä oven pieleen hän loi epäluuloisen katseen oveen ja luuli ensin joutuneensa pilan esineeksi. Mutta sitten hän huomasi ullakolle johtavat tikapuut, riisui vaippansa, jonka alta tuli näkyviin hänen synnytyksissä käyttämänsä valkoinen mekko, ja kiipesi ullakolle ketterästi kuin orava.
Opettajan teki mieli seurata häntä sinne. Tuo pieni vaitelias nainen, joka oli saapunut kuin valkoinen mustasiipinen lintu, tuntui hänestä arvoitukselliselta, mutta herätti hänet samalla todellisuuteen.
Hän kuuli, miten nainen herätti Ornellan hänen vaarallisesta horroksestaan ja kovalla rämeällä äänellä käski hänen riisuutua ja paneutua vuoteeseen. Sitten hän pisti päänsä esiin ullakon aukosta ja komensi:
— Kuumaa vettä, mutta joutuin!
Opettaja aikoi panna padan hellalle, mutta Gesuino oli ketterämpi. Hän puhalsi tulen leimuamaan, ja vitjoista riippuvaan koukkuun hän ripusti kuparikattilan, joka oli täynnä vettä.
— Teemme tästä oivan puuron, hän sanoi kovin ylpeänä ja mielissään sukkelasta päähänpistostaan.
Opettajakin hymyili rohkaistuneena. Ja saadakseen tekosyyn mennä ullakkohuoneeseen hän päätti viedä kätilölle kupin kuumaa kahvia ja runsaasti sokeria.
* * * * *