— Tässä on ainakin sellaista, mikä on hyödyllistä; katso, katso, kuinka kauniita leivoksia, rubiininpunainen kirsikka keskellä. Katso kuinka hyviä sokerileipiä, vielä tuoreita ja lämpöisiä kuin sinun pienet sormesi. Ja katso miten oivallisia kermaleivoksia, jotka näyttävät avaavan huulensa, niin että kerma tulee näkyviin, ja sanovan: syökää meidät, syökää, syökää! Emmekö osta niistä muutamia äidille?
He menivät leipomoon, joka kauttaaltaan tuoksui sokerille, ja hyllylle rakennetun leivospyramidin ylin leivos irroitettiin kuin kaunis teeruusu pensaasta ja tarjottiin Olalle. Tyttö sieppasi sen käteensä, kuitenkaan osoittamatta himokkuutta, ja tarkasteli sitä joka puolelta. Hän tunnusteli sitä ympäriinsä ensin sormella ja sitten kielellä, paremmin huomatakseen sopivan hyökkäyskohdan. Tämän löydettyään hän iski siihen kuin ahmatti pienet hampaansa. Vähitellen hänen haukkauksensa kävivät harvemmiksi, ja kun enää viimeinen pala oli jäljellä, hän otti sen pois suustaan, katseli sitä moneen kertaan, pienensi sitä pienentämistään ja söi sen muruttain. Viimeinen muru putosi lattialle ja hän otti senkin maasta.
Sellaista elämä on, opettaja ajatteli katsellessaan lasta. Sillä aikaa leipuri, jota tytön ahneus äitelytti, latoi pahvirasiaan ne leivokset, jotka opettaja oli ostanut kotiin viedäkseen.
* * * * *
Ola seurasi ylen tarkkaavaisena sokerileipurin hommaa, miten hän huolellisesti sitoi kolmivärisellä nauhalla tuon sievän valkoisen pahvirasian; ja kun nauhasta lopuksi oli muodostettu silmukka, josta oli mukava kantaa, tyttö nykäisi isoisän takinlievettä, pakottaen hänet kumartumaan ja kuuntelemaan salaisuutta:
— Anna minulle vielä yksi — —
Mutta isoisä tahtoi kasvattaa lasta ja epäsi pyynnön, tosin vastenmielisesti.
— Kunhan tulemme kotiin.
Mutta vähän lohduttaakseen tyttöä opettaja antoi hänen kantaa pientä pakettia, ja jälleen he menivät väkijoukkoon torille, jossa seurusteltiin kuin yhteisellä pihalla. Siellä kaikki tunsivat toisensa, ja Ola vastaanotti ja jakeli hymyjä oikealle ja vasemmalle vihännesmyyjättärien luodessa uteliaita katseita mieheen, joka oli hänen seurassaan.
— Onko tuo isoisäsi?