Yksityisseikkoja, jotka isoisältä olivat täydelleen jääneet huomaamatta, sukelsi esiin tytön kertomuksesta. Kaiken sen tämä oli noukkinut ja tuonut mukanaan kuten ne pienet näkinkengät, jotka hän otti esille taskustaan ja järjesti pöydän reunalle. Isoisä ei ollut ollenkaan huomannut hänen kokoilleen niitä.
Äiti kuunteli melkein lapsellinen ilme kasvoillaan.
* * * * *
Kaksi viikkoa kului sitten iloisesti ja vaihtelevasti äidin onnellisina terveyden päivinä. Ateriat kestivät pitkään, ja perheen jäsenet erosivat pöydästä vatsa täpösen täynnä, varsinkin iltaisin, jolloin pullot ilmestyivät pöytään toinen toisensa perästä, pölyisinä ja kylminä kellarin kosteudesta ja pimeästä, Marga ja Antonio joivat kilvan viiniä aina vuoroonsa kehoitellen toisiaan. Joku perheenystävä kävi tervehtimässä ja auttoi isäntäväen hyvää tahtoa.
Juotuaan Marga kävi omituisen hiljaiseksi ja istui liikkumatta ja ääneti pöydän ääressä, silloin tällöin vain puoleksi vaistomaisesti järjestellen tukkaansa. Hänen unelmoivaa kaihomielisyyttä uhkuvat silmänsä ja hienot kasvonsa, joita auringonlaskun rusko näytti hohteellaan valaisevan, olivat silloin ihmeen kauniit; Antonio taas, joka päivän kuluessa ollessaan työssä ja toimessa tavallisesti oli vaitelias ja melkein töykeä, muuttui puheliaaksi ja kerskailevaksi. Kaikki muka onnistui hänelle mainiosti maailmassa hänen puheistaan päättäen, ja tulevaisuudessa kaikki oli onnistuva vielä paremmin.
— Kun on niin hyvä pää kuin minulla, ja tällainen sydän, ja kun tekee työtä tuon lapsen hyväksi, niin jumaliste, kaiken täytyy käydä kuin itsestään.
Kädenlyönti otsalle, toinen povelle, Olaan päin teatterimaisesti ojennettu käsi, milloin luja, milloin hellä tai uhkaava äänenpaino, alleviivasi hänen sanojaan ja Olan nauru, hänen iloa ja veitikkamaisuutta loistavat silmänsä loivat erityisen hohteen pöydälle. Mutta huolimatta tästä iloisesta ulkokuoresta opettaja luuli kaikessa erottavansa tumman varjon.
Rauhallisemmat, joskin alakuloisuuden verhoamat, olivat ne päivät, joina Margassa oli kuumetta. Tuntui siltä kuin terveiden päivien herkeämätön työ ja mielenliikutus olisi masentanut hänet niinkuin henkilön, joka pitkään valvottuaan vaipuu syvään uneen. Opettaja katsoi velvollisuudekseen olla niinä päivinä jättämättä taloa ja lasta yksin. Hän opetti tyttöä lukemaan ja kirjoittamaan ja totesi itsekseen, ettei opettajantehtävät koskaan ollut tuntunut hänestä vaivalloisemmalta.
Ola turvautui kaikenlaisiin verukkeisiin laiminlyödäkseen velvollisuutensa. Kun opetustunti lähestyi, hän tekeytyi kuuroksi ja mykäksi ja antoi etsiä itseään kauan, ennenkuin suvaitsi tulla esille piilopaikastaan. Sitä- paitsi hänellä muka aina oli jotakin kipua kun tunnin piti alkaa, milloin vatsakipua, milloin särkyä toisessa jalassa tai kädessä, jonka oli määrä pidellä kynää.
Ja kun tyttö oli niukuin naukuin oppinut kirjoittamaan O kirjaimen, hän piirusti siihen kaksi pientä silmää leveän suun ja pari pientä käpälää ja näytti sen Ornellalle muka isoisän muotokuvana.