Opettaja kohotti äkkiä päätään.
— Miksi ette hae uutta vartiaa tälta seudulta?
— Voisitteko te ehkä hankkia minulle sellaisen? Ei edes koiraa voi saada entisen tilalle tästä juutalaispesästä.
Opettaja painoi taas päänsä kumaraan. Tosin hän ei lähemin tuntenut paikkakuntaa, mutta tiesi, että kaikkien täytyi uutterasti tehdä työtä, merellä ja pelloilla, sekä kalaveneiden että isojen ja pienten tilojen omistajien. Kaikkien täytyi ansaita leipänsä, mistä syystä he olivat kenties liian suuresti kiintyneet rahaan, samoin kuin juutalaiset kauppiaat. Ja köyhinkin seudun asukas olisi hävennyt, jollei hänellä olisi ollut muuta tointa kuin takavarikoidun talon vartioiminen.
— Eikä tuollakaan ole helppoa asua, vanha nainen jatkoi nyökäyttäen päätään kaukana olevaan paikkaan päin. Kukapa nyt mielellään vieraalla seudulla asuu vieraassa talossa!
— Olette oikeassa, opettaja sanoi kohottamatta päätään. Eikä hän enää näyttänyt kuuntelevan muorin puhetta vaivuttuaan omiin ajatuksiinsa, jotka olivat yhtä sekavia ja omituisia kuin tuon toisen puheet. Mutta vähitellen ne saivat kiinteän muodon, yhtyivät ja selkenivät.
— Mitä sitten on tuon talon vartian tehtävänä? hän lopulta kysyi.
— Varsin vähän, tuskin mitään. Pitää vain valvoa, ettei kukaan, etteivät rosvot tai isänmurhaajien sukulaiset voi murtaa sinettejä tai jollakin tavoin päästä taloon.
— Missa vartian asunto on?
— Se on rakennettu huvilaan kiinni. Tulkaahan katsomaan.