— Olette oikeassa. Olen eläimiä kehnompi, uskon luopio. Olen aina noudattanut omia oikkujani, aina langennut paholaisen viettelyksiin. Mutta nyt tahdon turvautua teidän johtoonne, kuten minun olisi pitänyt tehdä pienestä pitäen. Sanokaa minulle, mitä minun pitää tehdä?
— Sinun täytyy tehdä se päätös, ettet enää koskaan lähesty tuota naista. Kun lapsi on syntynyt, huolehdimme siitä.
— Minä huolehdin siitä, Antonio sanoi väkavasti. Panen sen kouluun.
— Heti sen synnyttyä? Ehkä sitä ei oteta kouluun. Laskiko opettaja leikkiä, vai ilkkuiko hän vuorostaan? Antonio katsoi häneen ensin suuttuneena, mutta alkoi sitten nauraa. Ja hänen naurunsa oli siinä määrin Olan naurun kaltaista, että keskustelua verhonnut varjo vaihtui valoksi.
* * * * *
Sitten sovittiin, millaista menettelytapaa oli noudatettava, jotta kaikkien edut vaarinotettaisiin. Rengin vaimolle annettiin tehtäväksi hankkia Antonion taloon ennen Margan paluuta rehellinen ja luotettava palvelijatar.
Opettaja neuvoi Antoniota varomaan mainitsemasta vaimolleen mitään ennen ratkaisevaa tapausta ja vaatimaan rengin perhettä pitämään asiaa salassa.
Opettaja päätti pitää Ornellaa luonaan asumassa. Milloin ja miten tämä hänen uhrauksensa oli päättyvä, sitä hän ei tietänyt, mutta hän luotti lujasti Jumalaan. Silti hän epäröimättä vastaanotti sen kuukautisen rahallisen avustuksen, jonka Antonio tarjosi naisen ylläpidoksi, sillä olihan hän, opettaja, köyhä mies, ja hänen opettajan eläkkeensä pieni; myymästään talosta saamansa rahamäärän korot riittivät töintuskin hänen omaan toimeentuloonsa.
Antonio sitävastoin oli rikas, niin rikas, ettei hän pitänyt lompakkoa povitaskussa, niinkuin sellaisten henkilöiden on tapana tehdä, joiden on tarpeellista tietää, paljonko rahaa he omistavat, vaan veti esiin housujen taskusta kourallisen rypistyneitä isoja ja pieniä seteleitä.
Ja kun hän ei vaivautunut ottamaan niitä ylös, opettaja kumartui nostamaan ne lattialta. Opettaja tyytyi näihin seteleihin, taittoi ne kokoon toisen toisensa perästä ja pisti ne vakavana vanhaan ja kuluneeseen, mutta vielä eheään lompakkoonsa, siihen osastoon, jossa hän säilytti Antonion lapsuudenaikaista valokuvaa ja punaista sydämenmuotoista kiveä, jonka Ola oli löytänyt merenrannalta ja lahjoittanut hänelle.