Mutta Mennanderilla on suuri merkitys senkin yhteistoiminnan aikaansaamisessa, joka alkoi suomalaisten tutkijain omassa keskuudessa vuonna 1770. Innostus suomalaiseen tutkimukseen oli siihen asti puhjennut esiin hajanaisissa yrityksissä osaksi tietojen kokoilemisessa, jota useat papit seudullaan tekivät, osaksi taas pitäjänkertomusten ja muitten isänmaata koskevain väitöskirjain julkaisuissa. Mutta noilla yrityksillä ei ollut mitään keskinäistä yhteyttä, joka ne olisi liittänyt yhdeksi kokonaisuudeksi. Pitäjänkertomukset olivat usein maakunnallisen tahi paikkakunnallisen erikoisharrastuksen synnyttämät, enemmän ainakin kuin kansallisen, vaikka isänmaallinen tunnekin usein vaikutti voimakkaasti. Sitäpaitsi vaikutti myöskin hallituksen kehotus niitä kirjoittamaan ja aineen helppous käsitellä.[167]
Tämä isänmaallinen innostus osaltaan aiheutti vuonna 1770 seuran perustamisen, joka otti suomalaisen tutkimuksen tehtäväkseen. Se oli tunnettu Aurora seura.[168] Tarkoitus sillä kyllä oli kaksinainen, niinkuin sen laeissa sanotaankin. Ensi sijassa mainitaan sen harrastusten esineenä ruotsin kieli ja senkielinen kirjallisuus, toisessa vasta suomen kieli sekä tämän maan vaiheet ja historia.[169] Tämä vastasikin täydelleen silloista ajatustapaa, siinä kun valtakunta sellaisenaan muodosti yhtä huomattavan aiheen isänmaanrakkauteen kuin Suomi erityisesti.
Mennander mainitaan erityisesti sinä, joka oli saanut aikaan seuran, vieläpä uhrannut siihen varojaankin. Ensimäiset jäsenet, joita mainitaan ensimäisessä säilyneessä seuran pöytäkirjassa, ovat kaikki hänen läheisempiä tahi kaukaisempia sukulaisiaan — hänen poikansa C.F. Mennander, Petter Juslén nuorempi, Porthan sekä M.J. Alopaeus, joka pari vuotta sen jälkeen meni naimisiin mainitun Juslénin sisaren kanssa. Kuitenkin kehittyi seura Mennanderista riippumattomana, jonka parhaiten todistaa tyytymättömyys, jota hän kohta sen jälkeen osotti koko seuraan.[170] Sensijaan Porthan esiintyy kohta seuran varsinaisena sieluna, etenkin kun tuli kysymykseen huolenpito seuran julkaisuista.
Seura oli nimittäin vuoden 1771 alusta ruvennut julkaisemaan omaa viikkolehteä "Tidningar utgifna af et Sällskap i Åbo", "voidakseen sitä nopeammin ja voimakkaammin edistää tarkoitustaan". Kunkin jäsenen piti kirjoittaa aineesta, johon hän oli perehtynyt, kun se vaan oli seuralle kunniaksi ja yleisölle eduksi. Ja niinkuin seuralla itselläänkin oli kaksinainen tarkoitus, niin oli sen julkaisuissakin kahdenlaisia kirjoituksia. Oli runoja ja käännöksiä vieraskielisistä kappaleista sekä kaikenlaisia yleistajuisia aineita käsitteleviä aiheita, mutta sitäpaitsi oli erityisesti Suomen maata ja kansaa koskevia tutkimuksia, kuvauksia ja lähteitä. Tuo viikkolehti oli aijottu siksi varastoksi, johon Suomea koskevat tiedot olivat eri tahoilta kerättävät yhteen kohtaan. Oli tarkoitus pelastaa kaikki nuot tiedot häviöstä, samalla kuin sen kautta heräisi laajemmissa piireissä halu tuommoiseen keräilyyn.
Vuosi vuodelta kasvoi jälkimäistä tarkoitusta varten kirjoitettujen kirjoitusten luku ja se mies, joka etupäässä ylläpiti tätä ohjelmaa ja samalla koko julkaisua, oli Porthan. Hän julkaisi joukon maamme historiaa koskevia lähteitä, lyhyitä sivistyshistoriallisia kappaleita ja kielellisiä tutkimuksia. Historialliset tutkimukset alkoivat astua etusijaan.[171] Porthanin historialliset harrastukset olivat kuitenkin paljoa vanhempaa alkuperää. Luennoillaankin hän oli kosketellut historiaa, etenkin filosoofisia aineita käsitellessään. Noudattaen ranskalaisten valistuskirjailijain esimerkkiä hänkin usein alotti selityksensä jostakin opista, jostakin ennakkoluulosta tahi tavasta seuraamalla sitä sen alkuperään ja syihin tahi selitti hän esitystään esimerkeillä, joita otti historiasta. Ja historia, jota hän tässä tuli käsitelleeksi oli etupäässä sivistyshistoriaa, etenkin Ruotsin. Sitävastoin Suomen historia vain poikkeustapauksissa tulee kysymykseen vielä hänen viimeisinä elinvuosinaankin. — Varsinainen välitön aihe Porthanin historiallisiin tutkimuksiin on kuitenkin etsittävä paljoa aijemmalta ajalta.
Porthan oli vuonna 1764 nimitetty yliopiston kirjaston vakinaiseksi amanuensiksi. Tämä toimi se etupäässä sai hänet historiallisten ja kirjallisuushistoriallisten opintojen ja tutkimusten alalle, hänellä kun oli esteetön tilaisuus tutustua kirjastossa olevaan kirjavarastoon. Tähän oli kyllä riittävää aikaakin, kun kirjavarat olivat verrattain pienet ja juoksevat tehtävät pian toimitetut. Päähuolen kirjastosta piti sitäpaitsi sen hoitaja Henrik Hyllén, joka aikoinaan oli ollut Porthanin kotiopettajana. Hänen hallussaan oli kirjaston tärkeimmät asiakirjat eikä hän edes antanut Porthanin kirjoittaa luetteloon saapuneita ja saapuvia kirjoja.[172] — Miten läheisesti kirjallisuushistoria kuului kirjastonhoitajan virkaan, osottaa se, että Hyllén, kuten useat hänen virkaveljensä muualla, piti tuosta aineesta luentoja näytellen kuulijoilleen samalla tärkeimpiä teoksia.[173]
Kun Hyllén erosi toimestaan vuonna 1770, tuli Porthan kirjaston varsinaiseksi hoitajaksi, vaikka hän vasta kahta vuotta myöhemmin siksi nimitettiin. Hän peri samalla Hylléniltä toisenkin toimen, nimittäin kirjaston historian kirjoittamisen, jota tämä jo oli aikonut sommitella.[174] Se oli sitäpaitsi yhteydessä käytännöllisten tointen kanssa, johon uuden kirjastonhoitajan oli ryhtyminen. Kirjasto oli nimittäin viimeisten hoitajainsa aikana jäänyt tarpeellista huolenpitoa vaille, kirjat olivat vaillinaisesti merkityt luetteloihin, useat olivat poissa ja itse luettelot huonossa kunnossa. Jotta ensi tarkastuksessa voitaisiin päättää, mitä kirjoja kulloinkin oli tullut kirjastoon, oli verrattava eri luetteloja ja teosten ostamisaika niiden mukaan merkittävä. Muutamia vuosia myöhemmin syntyikin kysymys yleisen luettelon tekemisestä ajan perustalla, milloin teokset olivat tulleet kirjastoon, joka ulottuisi aina akatemian perustamiseen asti. Porthan ei kyllä suosinut tuumaa sellaisenaan, mutta se osottaa kaikissa tapauksissa jonkinlaista tarvetta saada yleiskatsaus kirjavaraston muodostumiseen, jotta sitä sen paremmin sitten voisi hallita ja hoitaa.[175]
Tämä sama käytännöllinen tarve oli jo kerran ennenkin saanut aikaan kirjaston historian, vaikka toisenlaisissa oloissa ja sentähden toisenlaisessa muodossa. Tarkoitan sitä historiaa muutamissa yleispiirteissä, jonka Scarin pani kokoon kirjastontarkastajain käytettäväksi vuonna 1748 silloin tapahtunutta tarkastusta varten. Esityksensä alussa sanoo Scarin: "Koska on tärkeätä, että ennenkuin ryhdytään edessämme olevan julkisen kirjaston tarkastukseen, herrat valtuutetut saavat tiedon kahdesta asiasta: 1:o mitä lisiä kirjastolla on aika ajoin ollut ja 2:o miten asianomaiset ovat hoitaneet ja hallinneet kirjastoa sen perustuksesta alkaen, niin olen katsonut velvollisuudekseni antaa tarpeellista tietoa tästä" j.n.e.[176] Ettei kertomus tullut suuremmaksi johtui osaksi sen tilapäisestä tarkoituksesta, osaksi lähteitten laadusta. Scarin käytti näet vain niitä muutamia kirjastoa koskevia asiakirjoja, joita siellä oli, sitävastoin hän ei ensinkään tuntenut akatemian konsistoorion pöytäkirjoja. Kuitenkin hän ehdottaa, että konsistoorion amanuensi ottaisi käydäkseen ne läpi, vaikka ehdotus raukesi ilman näkyvää tulosta.
Sensijaan olivat Celsiukset samoihin aikoihin kirjoittaneet Tukholman kuninkaallisen kirjaston ja Upsalan yliopiston kirjaston historiat. Mutta ne olivat lyhyitä, epätäydellisiä teoksia, eivätkä läheskään käyttäneet kaikkea sitä lähdevarastoa, joka oli saatavissa. Annerstedt huomauttaa jälkimäisestä teoksesta, että se retoorisen laveapuheisuuden alle kätkee heikkouksia tutkimuksessa ja hätäilemistä.[177] Nämät olivat mallit, joita Porthan saattoi käyttää esikuvinaan, ja tällaisia esityöt, jotka oli tehty.
Kirjallisuushistorialliset ja oppihistorialliset tutkimukset näyttävät tähän aikaan olleen muodissa Turussa, etenkin nuorempi tutkijajoukko oli niihin antautunut. Calonius käsitteli humanistisen ajan kirjallisuutta väitöskirjasarjassa, jonka hän julkaisi vuosien 1764 ja 1777 välillä, Tidgren kirjoitti vuonna 1773 "De regimine et constitutione Reipublicae litterariae" ja Sigfrid Porthan julkaisi 1760 luvulla, kaksi tätä ainetta koskevaa sarjaa. Kun tapaamme kaksi ensinmainittua sekä H.G. Porthanin hakemassa Hasselin professioonia, on mahdollista, että noilla väitöskirjoilla on tämän aikeen kanssa jotakin yhteyttä. Mutta myöskin Bilmarkilla on väitöskirja "De caussis florescentis et marcescentis reipublicae litterariae" vuodelta 1771.