Porthan sai kuitenkin muitakin teitä noita julkaistavia lähteitä. Vuonna 1776 hän kirjoittaa lehtiin "Om en liten sällsynt Bok, Respublica Glacialis kallad". Tutkijamme oli saanut kirjan lainaksi äsken Ruotsista tulleelta hovioikeuden presidentiltä Leijonhufvudilta, joka edellisen vuoden lopulla oli kutsuttu Aurora seuran jäseneksi. Hän etsii sen kirjoittajaa ja vetoo tässä kirjeeseen, jonka Tessin on asiassa kirjoittanut Leijonhufvudille, tullen kuitenkin siten erehdyttäviin johtopäätöksiin.[182] Tässä siis yksi monista teistä, joilla Ruotsin kokoilijat olivat yhteydessä Suomen alkavan historiantutkimuksen kanssa. Aine koski yksinomaan Ruotsin historiaa tässä tapauksessa.
Lehtiä toimittaessaan oli Porthanin taisteltava kaikenlaisia vaikeuksia vastaan, jotka yhtämittaa kasvoivat. Jo vuonna 1772 ilmoitetaan, että lehdet ilmestyvät kovin epäsäännöllisesti ja laihtuvat sisällöltään. Syynä tähän oli se, että vain harvat seuran jäsenistä todella työskentelivät, muut sitävastoin luottivat näihin eivätkä tehneet mitään. Samaa valitellaan myöhemminkin.
Seuraan kuului hyvin erilaisia aineksia, jäsenet olivat usein tieteelliseltä katsantokannaltaan ja mielipiteiltään aivan erilaisia. Useat kokoilivat maata koskevia tietoja isänmaallisella mielellä, mutta heiltä puuttui arvostelukykyä ja he olivat juurtuneet vanhoihin ajatuksiin Suomen muinaisuudesta, Toiset taas vaativat suurempaa kriitillisyyttä ja samalla kuin he seurasivat yhä tarkistuvaa kirjallisuutta muualla, loittonivat he yhä enemmän entisestä työtavasta ja ajatuskannasta. Seurassa oli sitäpaitsi miehiä, jotka olivat levottomia ja juonittelevia luonteeltaan sekä koettivat päästä niin vähällä työllä kuin suinkin.
Seuran toiminnassa oli vaarallinen kohta, jossa kaikki nuot eroavaisuudet helpoimmin saattoivat tulla näkyviin, — seuran jäsenten sille jättämäin kirjoitusten tarkastelu. Seuran säännöissä on selvästi huomautettu tätä mahdollisuutta ja viitattu eripuraisuuteen ja tyytymättömyyteen, joka muissa seuroissa oli ollut tarkastelun seurauksena. Sentähden oli ryhdytty Aurora seurassa varokeinoihin tarkastajain salaamiseksi muilta jäseniltä.
Väitetään, että kritiikki tästä huolimatta hajoitti seuran. Kalm kertoo: "Turun oppisanomat ovat täydelleen sekasorrossa…. Olen kysynyt syytä tähän ja minulle on vastattu, että Herrat Professorit Porthan ja Bilmark, Asessori Juslén sekä pari muuta lisäksi ovat ilman muuta joko kokonaan hyljänneet tahi karsineet tahi myöskin kokonaan muuttaneet seuran laatikkoihin jätetyt kirjoitukset; tämä on suuresti loukannut kirjoittajia, jotka sentähden eivät enää ole antaneet mitään kirjoituksia, vieläpä ovat jääneet kokonaan pois kokouksista".[183]
Mutta löytyy toinenkin kertomus Turun sanomain lakkaamisesta, jonka mukaan tilaajain vähyys on ollut siihen pääsyynä.[184] Yleisössä alkoi yhä enemmän päästä valtaan haluttomuus kaikkeen vakavampaan lukemiseen, nyt kun ulkomaalainen, etenkin ranskalainen kevyt kirjallisuus saavutti enenevää suosiota. Kun Turun sanomat myöhemmin alkoivat uudelleen ilmestyä, valitellaan tätä seikkaa yhtämittaa. Miten suuresti yleisön osanotto oli laimentunut todistaa Porthan itse kertoessaan: "Melkein kaikki apu maaseudulta on lakannut, en tiedä mistä syystä; sen mitä sieltä tarvitsemme on meidän itse kirjevaihdolla, maksulla ja vaivalla hankittava".[185] Tätä ajanhenkeä vastaan on Porthan vielä myöhemminkin saanut taistella ja hänen seuraavat julkaisunsa olivat enemmän tahi vähemmän, joskus välittömästi, useimmiten ainakin välillisesti siitä riippuvia.
V.
Porthanin tähän asti mainitut Suomen viljelyshistoriaa koskevat kyhäykset keskittivät esityksen enemmän itse viljelyksen muotoon ja tuloksiin kuin viljelijöihin itseensä. Sivistyksen edistäjät ja kannattajat jäivät aina kuvaamatta, heidän erikoinen henkilöllinen omituisuutensa selvittämättä. Sitä suuremmalla uteliaisuudella käännymme sentähden ainoihin henkilökuvauksiin, jotka Porthan on kirjoittanut tällä ajalla. Tarkoitan muistopuheita, jotka hän on pitänyt.
Tällaisesta muistopuheesta oli aikakauden esteettisen maun määrääjillä omat mielipiteensä, jotka olivat saaneet yleisen kannatuksen. Puheen piti samalla olla runolliseen tahi kaunokirjalliseen henkeen kirjoitettu esitys ja toiselta puolen taas historiallinen kertomus. Mutta kaikki eivät hyväksyneet tuota vaatimusta. "Omasta puolestani toivoisin" — sanoo Knös — "ettei historiallisista muistokirjoituksista odotettaisi kaunokirjallisia kyhäyksiä ja ettei niitä arvosteltaisi Ruotsin Akatemian mittakaavan mukaan. Historiallisen muistokirjoituksen tulee esittää asioita yksinkertaisesti kertoen, mutta tarkoin ja todistamalla kaikki, sitä vastoin voi kaunokirjallinen sepitys, muisto à la Lehnberg maalailla ja ja ikäänkuin upottaa ne muutamat asiat, jotka ilman tutkintoa ja todistelua pidetään varmoina, nerokkaitten mietteitten mereen, jonne toisinaan historiallinen totuus häviää. Jokainen asiahan on erittäin todistettava historiassa, ja mainepuheessa, akateemisessa ylistyspuheessa pidetään useita sitaatteja turhantarkkuutena".[186]
Porthan oli kaunopuheliaisuuden opettajana yliopistossa ja sentähden oli taipumus antaa tässä kaunopuheliaisuuden silloisille vaatimuksille enemmän arvoa kuin historian säännöille luonnollinen.