Tällaisesta käsitystavasta johtui se seikka, että Porthan käsitteli suomalaisten heimojen historiaa sikäli kuin ne olivat Ruotsin historian yhteydessä. Hän lisää tosin muutaman sanan, joka on omiansa muuttamaan hiukan käsitystämme. "Useat Venäjällä hajallaan olevat kansakunnat, joita myöskin pidetään samaan pääheimoon kuuluvina, mutta joista vasta uusimpina aikoina olen saanut jotakin tietoa, jätän tämän tähden huomioon ottamatta." Juustenin kronikassa onkin Porthan antanut lyhyen luettelon näistä kaukaisemmista sukukansoista, lähteistä, joissa näitä mainitaan sekä niiden asuinpaikoista. On siis ilmeistä, että Porthan luki ne tavallaan Suomen historiaan kuuluviksi. Mutta on kuitenkin huomattava, että hän käsitteli niitä vain sentähden, että ne olivat omiansa valaisemaan tätä samaista historiaa eikä siksi, että ne olisivat muodostaneet kokonaisuuden, josta varsinainen Suomenmaan historia olisi ollut vain yksi osa.
Ensimäinen kappale Porthanin kirjoitussarjassa, joka akatemian julkaisuissa seurasi hänen tulopuhettaan, oli kirjoitus "Om Lapparne". Se ei oikeastaan sisällä mitään uutta tärkeämpää sen lisäksi mitä Porthan ja Lencquist jo ennen olivat julkaisseet. On vain täydellisemmin ja tarkemmin esitetty, mitä noissa vähemmin tunnetuissa kyhäyksissä oli väitetty. Vaikka lappalaiset ja suomalaiset olivat Porthanista eri kansaa, kuten heidän ulkonäöstään saattoi päättää, luki hän heidät kuitenkin kielellisen sukulaisuuden tähden samaan kansanheimoon kuuluviksi. Sitävastoin oli Lindheim arvellut heidän olevan rodultaan ja alkuperältään aivan eri heimoa, pannen pääpainon heidän ruumiinominaisuuksiinsa, kuten edellä jo on mainittu. Myöhemmistä tutkijoista oli esim. A.F. Skjöldebrand samalla kannalla, ottaen hänkin ensi sijassa huomioon rotuominaisuudet.[300] Porthan oli ylimalkaan tutkimuksissaan ottanut tämän puolen hyvin vähän huomioon, ja tässäkin kirjoituksessa, missä hän on sille enemmän arvoa antanut, lienee hänen menettelytapansa suureksi osaksi Lindheimin vaikuttamaa.
Porthanin esitys lappalaisista jäi ainoaksi kirjoitukseksi aijotussa julkaisusarjassa. Kuten edempänä tulemme huomaamaan käänsi juuri tuo aije hänen huomionsa muualle ja hänen tutkimuksensa suomalaisista sukukansoista sekä niiden yhteydessä olevat kielelliset tutkimukset siirtyivät syrjemmälle. Tulen niitä edempänä koskettelemaan uudelleen. Tähän vaikuttivat osaltaan alat, joihin Porthan nyt joutui kirjoittaessaan pääteostaan ja joiden yhteydestä on etsittävä hänen teostensa syntyä 1790 luvulla, sikäli kuin tämän tutkijan monilla aloilla liikkuvaa tutkimusta yleensä voi ryhmittää eri alojen ja aikakausien mukaan. — Kuitenkin lienee Porthan vielä elämänsä lopulla aikonut jatkaa sarjaansa. Vuonna 1800 kirjoittaa hän näet Hallenbergille, että hän ei ole pitänyt kiirettä kirjoittaakseen puhtaaksi loppua memoaaristaan pohjoisista kansoista ja lähettääkseen sen kirjallisuusakatemialle, hän kun ei ole vielä kuullut, oliko sen julkaisujen kuudes osa ilmestynyt.[301] Mutta sen jälkeen ei tuosta kirjoituksesta ole mitään tietoa ja sen konseptit, millaisia lienevät olleetkaan, näyttävät ainiaaksi hävinneen.
Porthanin väitöskirjain joukossa tältä ajalta on kuitenkin pari, jotka käsittelevät nyt esittämäämme tutkimusalaa — "De antiqua gente Quenorum" ja "De imperio Hermanrici Ostrogothorum regis". Porthan ei kyllä pidä kveenejä suomensukuisena kansana, vaan arvelee hän niiden olleen skandinaavilaista alkuperää. Mutta tutkimus on tehty kansantieteellisten olojen selvitykseksi pohjolassa ja ennen kaikkea Suomessa, jotta Suomen historiaa saatettaisiin sitä varmemmin käsitellä. Hän erottaa kveenit pois suomensukuisista kansoista, niinkuin tästä yhteydestä oli erotettu ennen juutalaiset, skyytat ja monet satukansat.
Ihre oli tutkimuksessaan "De Quenlandia Antiqua" sijoittanut kveenit Pohjanlahden länsipuolelle, mutta oli jättänyt kysymyksen heidän kansallisuudestaan ratkaisematta. Porthan antaa vastauksen tähän selittämällä, että kveenit olivat helsingejä, tosin ilmeisessä ristiriidassa Eigil Skallagrimsonin sadun todistuksen kanssa, joka nimenomaan erottaa Helsinglannin ja Kveenlannin.
Toinen mainitsemistani väitöskirjoista koski gootein historiaa, joka oli jotenkin paljon käsitelty ala ruotsalaisten tutkijain keskuudessa, Pidettiinhän sitä gootein Ruotsista polveutumisen perusteella Ruotsin historiaan kuuluvana. Vielä vuonna 1795 julkaisee Bilmark väitöskirjan "De regno Vestro-Gothorum in Gallia". Kuitenkaan ei ole syytä otaksua, että Porthania olisi aine huvittanut tässä yhteydessä tahi että hän edes olisi antanut jonkun oppilaansa tässä tarkoituksessa sitä tutkia. Oikeana syynä aineen valintaan voisi ajatella olleen sen, että Hermanrikin valtakuntaan kuuluivat useat pohjoismaiset kansat. On kuitenkin myönnettävä, että niihin on pantu jotensakin vähän huomiota ja Jornandeen kuuluisa kertomus noiden kansain nimistä on mainittu vain viittaamalla Suhmin ja Thunmannin tutkimuksiin. Tämä on omiansa kummastuttamaan, kun tietää, että Jornandeen kertomus, niinkuin tämä kirjoittaja yleensäkin, oli ollut kiinteän huomion esineenä viime aikain tutkimuksessa.[302] — Mahdollisesti myöskin Porthan ajatteli vain aineen yleishistoriallista puolta, sillä tällaisia yleishistoriallisia aineita käsittelivät muutamat muutkin hänen väitöskirjoistaan, kuten vastedes tulemme näkemään.
Nyt mainitut Porthanin tutkimukset, jotka olivat lähteneet vanhemmista tutkimuskokeista, olivat verrattoman tärkeitä Suomen historian käsittelylle. Tutkimuksillaan kansansa alkuperästä hän oli erottanut sen historian ruotsalaisen historian yhteydestä ja asettanut omalle pohjalleen. Tutkimuksillaan kansansa esihistoriallisesta tilasta hän oli kumonnut Schlözerin käsityksen siitä, osottanut tällä kansalla silloin olleen jotenkin korkean sivistyskannan. Se oli suuri askel sitä kantaa kohti, joka alkoi ihailla tätä kansan muinaisuutta, valmistava aste varsinaisen kansanhengen löytämiseksi sen historiasta. Tuo tutkimus piti tarkoin silmällä eri elämän muotoja, voimatta tarkoin tuoda esille sitä, joka niille kaikille oli yhteistä ja omituista.
Montesquieun, Humen ja useitten muitten oppineitten nostama riitakysymys syistä, jotka vaikuttavat kansanluonteeseen ja tapoihin, oli, niinkuin näimme, herättänyt innokasta huomiota noihin asioihin. 1770 luvun lopulla käsiteltiin niitä Ruotsissa ja Suomessakin innokkaasti ja parin vuosikymmenen kuluttua johtavat ne kansanluonteitten kuvailemiseen ja tarkastamiseen. Epäilemättä olivat Porthanin tutkimukset 1780 luvulta tämän ilmiön kanssa yhteydessä, vaikka hän ainoastaan ohimennen on noita kysymyksiä yleisemmin ja teoreetisesti kosketellut. Hän on vain saanut aiheensa asiallisiin yksityistutkimuksiinsa tästä virtauksesta. Toisen aikakauden piti tästäkin valmistustyöstä ottaa tulokset.
IV.
Juustenin kronikan julkaiseminen.