Samoihin aikoihin ilmaantui "De origine et propagatione Litterarum", sekin yleisempää kulttuurihistoriallista ainetta käsittelevä. Se ilmaantui vuosina 1794 ja 1795 S.W. Heurlinin ollessa respondenttina ja tämä julkaisi sitten omalla johdollaan siihen jatkon. Tämä seikka tuntuu osottavan, että respondentilla oli verrattain suuri osuus julkaisuun, erittäinkin kun sen lisäksi otamme huomioon, että hänet myöhemmin määrättiin kirjallisuushistorian dosentiksi. Mutta toiselta puolen oli Porthan sielutieteen luennoilla käsitellyt samaa ainetta ja yleensä osottanut harrastavansa sitä. Niinpä oli hänen presidiollaan jo vuonna 1786 ilmestynyt tutkimus latinalaisten kirjainten alkuperästä "De origine Litterarum Latinarum". Lähimpänä aiheena tutkimukseen oli se, että yliopiston kansleri kreivi Sparre oli lahjoittanut yliopiston kirjastoon muutamia uudempia teoksia, jotka käsittelivät etruskien kieltä ja kirjallisuutta. Tiedemiesten huomio oli kiintyneenä tähän alaan noin 1740 seuduilta asti, tutkimuksia siitä oli julkaistu eri maissa ja nyt ilmestynyt väitöskirja oli ensimäinen ilmaus tästä harrastuksesta Suomessa. Syyn tällaisen aineen valintaan Porthan selittää, määritellessään aineen merkitystä: "Kirjoitustaidon historia osottaa, paitsi inhimillisen neron moniaita edistysaskeleita sekä kansojen alkuperää ja sukulaisuutta, myöskin erilaisen määrän sielunvoimia, jotka eri kansakunnat ovat saaneet osakseen".[439]

Tällaisten sivistysilmiöiden alkuperän ja kehityksen tunteminen näytti Porthanista erittäin tärkeältä. Sentähden on hän kirjoitustaidon historiaa tutkinut, niinkuin hän on kielen, uskonnon, tieteitten ja taiteitten sekä valtion syntyä selvittänyt ja luennoillaan esittänyt. Hän on kuitenkin pääasiassa tyytynyt esittämään muitten, erittäinkin uudempain tutkijain tutkimusten tuloksia tällä alalla.

Kuten mainitsin, on Porthan usein huomauttanut, että Juustenin kronikan julkaisu oli vain esityö varsinaiseen Suomen historiaan, jonka tuleva tutkijapolvi saisi tehtäväkseen. Olen myöskin ennen huomauttanut, että tämä merkillinen tutkija siinäkin oli aikakautensa lapsi, että hänkin niinkuin sen tutkijat yleensä piti itseänsä esitöitten tekijänä ja kokoilijana. Gjörwell kirjoitti 13. p. tammik. 1797 Lindahlille, että Ruotsilla oli vain yksi historioitsija sanan täydessä merkityksessä, nimittäin Hallenberg, muut olivat kyllä hyviä alallaan, mutta he eivät voi asettaa, yhdistää, elostuttaa ja sovittaa tapauksia, samalla kuin heillä olisi historiallista stiiliä. Ei edes Porthankaan ole poikkeus, vaikka onkin paras nyt elävistä tutkijoista ja julkaisijoista.[440]

Edelleen olen viitannut ristiriitaan, joka Porthanissa syntyi, kun hänen täytyi julkaista lähteitä muodottomissa julkaisuissa, vaikka hänelle kauniin esitystavan saavuttaminen oli kunnianasiana. Tämän tähden ei saata ihmetellä, että Porthan joskus oli tuntenut halua muodostaa aineksistaan muodoltaan täydellisen esityksen ja itse kirjoittaa Suomen historian, jota varten hän tulevalle tutkijapolvelle oli aineksia koonnut. Niinpä julkaiseekin hän näytekappaleen aiotusta teoksestaan Turun lehdissä alkuvuodella 1800. Mutta ennen sen ilmestymistä kirjoittaa hän Gjörwellille aikeestaan ikäänkuin se olisi jätetty sikseen: "Yhteen aikaan oli minulla aikomus valmistaa Suomen historia (tahi oikeammin katkelmia Suomen historiasta, sillä muuta emme voi tarjota) siitä asti kuin maa tuli Ruotsin vallan alle aina meidän päiviimme; siitä oli tämä pala aijottu näytekappaleeksi. Mutta monet muut sitten väliin tulleet tehtävät ovat vieroittaneet minut tästä aikeesta".[441]

Kappaleella oli päällekirjoituksena: "Finlands Historia under Konung Christiern den 2:s Regering". Enimmäkseen käsitellään siinä ajan valtiollisia tapauksia, vasta viimeisessä 14:nessä pykälässä esitetään maan sisällistä tilaa. Minkäänlaisessa lähemmässä yhteydessä nämät osat eivät ole keskenään. Käsitys on tavallinen pragmaatinen, antiikin kirjoittajain malliin. Varsinaisia syitä Kristianin menettelyyn ei koeteta selittää, enempää kuin hänen luonnettaankaan.

Porthan näyttää kuitenkin aikoneen uudelleen käsitellä tätä ainetta ja varmaan olisi hän silloin tarkemmin koskettanut juuri viimemainittua vajanaista puolta kuvauksesta. Näin lienee selitettävissä muutama hänen muistiinpanonsa P.J. Alopaeuksen 14. p. kesäk. 1803 kirjoittaman kirjeen takasivulla.[442] Otan siitä otteen:

"Uudempain tanskalaisten taipumus puolustamaan Kristian II:sta. Ei kielletä, että hän oli vapaa taikauskosta ja että hänellä oli useita aatteita valtakunnan voimistuttamiseksi, ei rakkaudesta alamaisiin, vaan keinona mahtinsa lisäämiseksi. Mutta hänen luonteensa ilman kuntoa ja arvoa, väärine valoineen ja petoksineen, salakavaloine keinoineen ja hillittömine haluineen, rajaton viha; ei välittänyt mistään oikeuksista eikä laeista, ei Jumalan eikä maailman. Hänen innokkaimmat ruotsalaiset puoluelaisensa petollisesti murhattuina (Thure Jönsson, Trolle). Roistot hänen ministereitään (Slaghök, Beldenack)." Vielä on muutamia viittauksia Stuuren suhteesta paaviin sekä Kristianiin y.m. Muistiinpanot näkyvät syntyneen etupäässä muistutuksina johonkin vasta ilmestyneeseen teokseen. Vai olisiko tutkija aikonut laajentaa kirjoitustaan Turun lehdissä tahi eikö hän olisikaan luopunut aikeestaan kirjoittaa täydellisen Suomen historian, johon parhaimman osan elämästänsä oli tulevaa polvea varten aineita koonnut? Sitä en tiedä, sillä kohta sen jälkeen päättyi Porthanin uuttera toiminta historiantutkijana. Jo vuonna 1800 oli hän muistuttanut, että hänen pääteoksensa olivat lopussa ja hänen loppuikänsä salli hänelle vain muutamien kesken jääneitten teosten valmistamisen ja parin lyhyemmän kyhäyksen sepittämisen. Ei edes siihenkään hänelle tilaisuutta sallittu, sillä kuolema kohtasi hänet keskellä uutterinta työtä — 16. p. maalisk. 1804 — ja antoi sen levon, jota tutkija ei milloinkaan eläissään ollut itsellensä pyytänyt eikä saanut. Hänen elintyönsä oli kuitenkin todella suoritettu ja hän jätti sen ajalle, jonka luonnetta hän ei enää täysin käsittänyt.

VIITESELITYKSET:

[1] B. Mazzarella, Della oritica libri tre I, Genua 1866, siv. 122 ja seur. G. Monod, Du progrès des études historiques etc. Revue historique I, siv. 5 ja seur.

[2] Mabillon, De re diplomatica, libri sex. Pariisi 1681, Esipuhe.