Se on pian sanottu, vaikka se sanomattakin saisi jäädä. Pynnölän haltijat ovat kuolleet; vanhin veljeksistä hallitsee kotitaloa, ja toiset ovat raivanneet uutisasutuksia avaralle takamaalle. Kalterin Kalle on vakinaisena maatorpparina; ripille hän oli päässyt, vaikkei luku juuri kehuttavaksi ollut selvinnyt. Hänelläkin on vaimo ja lapsia ja hyvin hän kuuluu väkensä ruokkivankin. — Saksmannin perukirjoitusta pidettäissä ei tosin tavaraa ollut kirjaan pantavaksi, vaan sen sijaan oli punaisessa kirstussa koko joukko kaikellaisia lauluja ja runokirjoja. Muun muassa löytyi Korhosen runojen välistä seuraava laulunpätkä:
Yhden onnettoman tytön laulu.
1 v. Voi mua tyttö parkaa,
Näin onnetonta ja arkaa!
:: Minä tanssin, laulan ja kaipaan. ::
2 v. Minä istun sivellä ja itken
Ja katselen maailmaa pitkin,
:: Ma kuuntelen, katson ja huokaan. ::
3 v. Kun tuuli ja myrskyt ne pauhaa,
Anelen mä lepoa ja rauhaa;
:: Ja kerran se mullekin suodaan! ::
"Se onneton tyttö" ei ollut suinkaan Mari ainoastaan, vaan kyllä
sellainen "onneton" piti asuntoansa Saksmanninkin laulaja-povessa.
Tätä laulua sanoo Mari usein Saksmanni vainaan soittaessa laulaneensa.
Laulaa hän sitä vieläkin joskus muistellessaan menneitä päiviä.
Ja Marilla on Sunkreinin vanha raamattu. Sen viime lehdelle on mestarin omalla kädellä kirjoitettu: Korkeimman edessä ei ole ketään niin suurta, jonka ei pidä mitättömäksi tuleman, eikä niin pientä, jolla ei ole ijankaikkinen päämaali. Sen tarkoituksen ja päämaalin tähden ihmiset sekä syntyvät että — kuolevat.
Loppu.