Kummallisia ne Laurilan talon haltijat; toisessa pitää Kalle-isäntä yksin taloa, toisessa taas on Sanna yksinpuolisena talonhaltijana aina siitä asti kun isä ja äiti kuolivat. Kaikki tosin tietävät, että Sanna emäntä oli haaksirikkoon joutunut, mutta kyllä niitä silti oli kosioita, vaikk'ei Sanna heistä huolinut.
Pelmanni Arvi kulkee tanssipaikoissa soittamassa, tekee väliin kauniita lauluja, joita on ollut sanomalehdissäkin nähtävinä, mutta on melkein aina humalassa. Väliin se laulaa niin kummallisia lauluja, että niistä itkee hän itse ja muut; käy joskus kirkossa, kuuntelee tarkoin, mutta — on iltapäivin humalassa. Se on semmoinen repaleinen kulkupelmanni, saa Laurilassa, kummassakin, monta yösijaa ja ruok'atriaa, mutta jos vaan puhuu vähänkin noin lemmenpuhetta, niin oitis on siksi kertaa korttieriä muutettava, sillä Sanna emäntä ei enää leikkiä kärsi.
Pyhäiltasin kokoonnutaan milloin toiseen, milloin toiseen Laurilaan lukemaan ja veisaamaan. Pitäjällä kulkee puhe, että Laurilaiset ovat nyt ruvenneet jumalisiksi, mutta kyllä he sitä tarvitsivatkin, sillä he "olivatkin olleet kovin rivoa väkeä".
Kalle Laurila käyttää usein Aatami Laurila vainaan sanaa: "mitäs teet, niin edestäs löydät." Mutta sen sanan täyttä merkitystä ei ymmärtänyt muut kuin Sanna. Hänelle oli isävainaja kuolintaudissansa sanonut, että häntä oli rankaistu lapsensa kautta synnistä, jonka hän nuoruudessansa oli tehnyt. Hän oli luullut sen jo meren syvyydessä olevan, mutta kuitenkin se Sannassa yhä häntä uhkasi ja vihdoin hänen kohtasi.
"Voiko viettelijä mitenkään rikoksensa suuruutta syvemmin tuntea, kuin nähdessään oman lapsensa, vieteltynä?" Tuskin vaan.
"Mitäs teet, niin edestäs löydät". Oi hirveä luonnonlaki vapauden maailmassa!
LOPPU.