Provasti hymyili, ja se tiesi Taavetille hyvää.
* * * * *
Kun kirkosta lähdettiin, niin Muikkulan Matti tapasi Taavetin seisomassa Kanttorin aitan seinällä ja lausui hänelle tuhnailevaan tapaansa: "milläs minä sinut enää palkitsenkaan ja vaivasi maksan, — tuonain toimitit minulle nättiruokaisen rengin, tänään taas osoitit minulle saman kunnian kuin provastillekin".
"Sinulleko ensi kerran papinkelloa soitin?"
"Juuri minulle, minun vaimolleni ja Reijan Jussille, joka kuskasi meitä".
Taavetti yrähti itsekseen ja astuskeli kotiansa päin.
Matin hevonen jo kanssa oli valjastettu; Jussi ja emäntä ajoivat Mikkolan pihasta maantielle. Matti istui rekeen; ja koreasti helisi uusi kulkunen kun he ajoivat Taavetin ohi.
Siinä hän nyt sai nähdä, kelle hän tänään oli ensi-kerran papinkelloa soittanut.
Topraa, tupultti topraa, mutisi hän ja saapui kotihinsa.
Siitä pitäen odottaa kellonsoittaja jouluaamuina suntion viittausta ennenkuin rupeaa papinkelloa soittamaan. Eikä niin muodoin olisi syy enää kellonsoittajan, jos niin tapahtuisikin, että jollekulle kohopälsiselle isännälle tapaturmasta papinkelloa soitettaisiin.